Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Jenni Lehtimäki selvittää, kuinka muut eliölajit kuin bakteerit vaikuttavat ihmisen immuunijärjestelmän kehitykseen ja lasten terveyteen.
Jenni Lehtimäki on saanut työtään varten 1,73 miljoonan euron nuoren tutkijan rahoituksen Euroopan tutkimusneuvostolta (ERC).
Aiemmin on osoitettu, että runsas altistuminen luonnon bakteereille on keskeistä immuunijärjestelmän normaalille kehitykselle. Se myös pienentää riskiä sairastua immuunivälitteisiin sairauksiin myöhemmin.
Bakteerien rooli tunnetaan hyvin, mutta ne edustavat vain pientä osaa eliökunnasta.
Lehtimäki tutkii dna:han pohjautuvilla biodiversiteetin monitorointimenetelmillä, miten muut lajit arkeoneista selkärankaisiin vaikuttavat asiaan.
Vauvojen ensimmäiset altistukset
Lapsen immuunijärjestelmä kohtaa kehittyessään kaikenlaisten eliöiden tuottamaa ihoa, sylkeä, ulostetta, karvoja ja muita osia.
Lehtimäen tutkimuksessa selvitetään, mille eliölajeille vauvat altistuvat ensimmäisen elinvuotensa aikana ja mitä vaikutuksia tällä on.
Lisäksi hankkeessa tarkastellaan 40 viime vuoden aikana tapahtuneita muutoksia lasten kotiympäristöjen biodiversiteetissä.
Tutkimusaineisto kattaa noin kaksi miljoonaa lasta. Tutkimuksen mahdollistaa Syken ja THL:n yhteistyö.
”Kiehtovaa mutta pelottavaa”
”Ajatus siitä, että ihminen on yhteydessä koko eliökuntaan immuunijärjestelmämme välityksellä, on kiehtova, mutta samalla pelottava”, Lehtimäki sanoo.
”Jos terveytemme on riippuvainen varhaisesta kohtaamisesta monien lajien kanssa, mihin biodiversiteetin hupeneminen taikka ihmisen elinympäristöjen kaupungistuminen voi johtaa?”
Vastaavia tutkimusasetelmiä ei todennäköisesti ole aiemmin toteutettu missään.
Uusi, ekologinen näkökulma
”Monitieteinen hankkeeni tuo ekologisen näkökulman ihmisen terveyden tutkimukseen. Uskon, että tämä näkökulma voi rikastaa perinteisempää lääketieteellistä tutkimusta”, Lehtimäki sanoo.
Jenni Lehtimäen rahoitus on Suomen ympäristökeskuksen ensimmäinen ERC-rahoitus.
Kilpailtu, erittäin arvostettu rahoitus myönnetään poikkeuksellisen lupaaville nuorille tutkijoille.
Päivi Ikonen
Lue myös:
Luontolisä hiekkalaatikkoon vahvistaa lasten immuunipuolustusta
Kosmetiikkaa ”metsäpölystä” – suomalaiskeksintö vahvistaa vastustuskykyä
Metsäluonto tekee ihmeitä immuniteetille
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!