Energiayhtiö Helen on tehnyt investointipäätöksen vetylaitoksen toteuttamisesta Vuosaareen.
Hanke on Helenin ensimmäinen vetyprojekti ja samalla ensimmäinen Helsinkiin rakennettava vedyn tuotantolaitos.
3H2 Helsinki Hydrogen Hub -nimisen pilottilaitoksen tehoksi tulee noin kolme megawattia.
Yhtiön tavoitteena on käynnistää vedyntuotanto laitoksessa vuonna 2026. Vedyn ensisijainen käyttökohde on raskas liikenne.
Tuotannon hukkalämpö hyödynnetään Helenin kaukolämpöverkossa, mikä kasvattaa laitoksen energiatehokkuutta.
Lajissaan maailman ensimmäinen
Helenin uusista liiketoiminnoista ja vedystä vastaavan johtajan Sari Mannosen mukaan 3H2-hanke on laatuaan ensimmäinen maailmassa.
”Siinä yhdistyy neljä eri sektoria: sähkö, liikenne, lämmitys ja vety sekä joustavuus niiden välillä”, Mannonen kuvailee.
”Helenille vety on oleellinen osa uutta strategiaamme, ja olemme sitoutuneet panostamaan vetyliiketoiminnan kehittämiseen.”
Rakentamisen projektijohtajaksi Sweco
Vuosaaren laitoksen toteutuksen epcm-kumppaniksi (engineering, procurement, construction management) on valittu insinööritoimisto Sweco.
Sweco vastaa hankkeen alueinfraan liittyvästä suunnittelusta, muun muassa arkkitehtuuri-, rakennetekniikka- ja laitossuunnittelusta sekä projektinjohto-, hankinta- ja työmaanjohtopalveluista.
Lue myös:
Johtavat energiayhtiöt yhdistävät voimansa – Uudellemaalle halutaan teollinen vetylaakso
Helsingin seudulle vedyn tankkausasemia – rakentajina P2X Solutions ja Helen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!