Yhdysvaltain puolustusministeriö on myöntänyt rintasyövän tutkimusohjelmastaan 5,2 miljoonan dollarin rahoituksen Helsingin yliopiston hankkeeseen. Summa vastaa reilua 4,4 miljoonaa euroa.
Lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusjohtajan Juha Klefströmin vetämän projektin tavoitteena on kehittää aivan uudenlaisia, kohdennettuja hoitoja, jotka perustuvat MYC-syöpägeeniin.
Syöpää aiheuttavat geenimuutokset saavat syöpäsoluissa aikaan haavoittuvuuksia, joihin voi iskeä lääkkeillä.
Rintasyövässä yliaktiivinen MYC-geeni ohjelmoi solut kasvamaan hallitsemattomasti, mutta samalla se asettaa syöpäsolut alttiiksi erilaisille lääkeaineille.
”Syöpätutkimuksen edistyksen myötä meillä on nyt uusia mahdollisuuksia kehittää sellaisia hoitoja, jotka tuhoavat vain syöpäsoluja, mutta jättävät normaalit solut rauhaan. MYC on näiden uusien hoitojen kehittämisessä avain”, Klefström sanoo.
Kohdennetuilla hoidoilla olisi vähemmän sivuvaikutuksia kuin nykylääkkeillä.
Lisää tehoa aggressiivista syöpää vastaan
Yhteistyössä Kalifornian yliopiston UCFS:n kanssa tutkijat selvittävät myös, voisiko MYC-geeniin perustuvia hoitoja yhdistää uusiin immuunihoitoihin.
Aiemmin on havaittu, että pelkät immuunihoidot eivät tahdo tepsiä tiettyihin rintasyöpiin.
”Tarkoituksena on viedä laboratoriossa vahvistetut tutkimustulokset myöhemmin kliinisiin tutkimuksiin, joissa hoitoja tutkitaan MYC-positiivista, aggressiivista ja vaikeahoitoista rintasyöpää sairastavilla potilailla”, kertoo Kalifornian yliopiston professori Andrei Goga.
Merkittävä rooli hankkeessa on myös potilasjärjestöillä. Projektin päämääränä on hoitojen lisäksi kehittää uusia tapoja viestiä tutkimuksesta potilaille ja laajemmin kansalaisille.
”Hienoa, että tätä tärkeää aihetta tutkitaan ja etsitään uusia hoitoja levinneeseen rintasyöpään. Hyvästä ennusteesta huolimatta rintasyöpään kuolee Suomessa 900 henkilöä vuodessa”, sanoo Rintasyöpäyhdistys Europa Donna Finland ry:n toiminnanjohtaja Anu Niemi.
(Kuva Pauliina Munne) Juha Klefströmin laboratoriossa tutkittua rintasyöpäsolukkoa. MYC-proteiinia ilmentävät solut näkyvät vihreinä.
Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa