Jättihanke torjuu sydäntauteja suomalaisilla keksinnöillä

Euroopassa käynnistyy jättimäinen suomalaisvetoinen 12 000 potilaan tutkimushanke, jolla pyritään ehkäisemään sydänsairauksia.

CoroPrevention-tutkimukseen osallistuu suomalaispotilaiden lisäksi sydänsairaita Portugalista, Kreikasta, Italiasta, Puolasta ja Saksasta.

Tutkimus on saanut 20 miljoonan euron rahoituksen EU:n Horisontti 2020 -ohjelmasta.

”Tavoitteena on luoda uusi ennaltaehkäisevä hoitopolku ja sisällyttää se osaksi eurooppalaisia hoitosuosituksia”, kertoo tutkimusta johtava Reijo Laaksonen.

Laaksonen työskentelee professorina Tampereen yliopiston sydän- ja verisuonitautien tutkimuskeskuksessa. Hän on myös bioteknologiayritys Zora Biosciences Oy:n lääketieteellinen johtaja.

Suomalaisinnovaatiot tärkeässä roolissa

Suomalaiset innovaatiot ovat tutkimuksessa keskeisessä asemassa.

Hankkeessa hyödynnetään espoolaisen Zoran rakentamaa Hertta-keramiditestiä sekä Oulussa kehitettyä digitaalista Onnikka-elintapaohjausta.

Suomalaiskeksinnöt yhdistetään Euroopan kardiologiyhdistyksen elintapasuosituksiin.

Zoran toimitusjohtaja Reini Hurme toivoo, että tutkimus päätyy suosittelemaan Hertta-testiä osana korkean riskin potilaiden tunnistamista.

Myös kustannuksia halutaan suitsia

Sydänsairauksien vähentämisen ohessa hanke pyrkii alentamaan terveydenhuollon kustannuksia.

Sydäntaudit maksavat Euroopassa yhteiskunnalle kaikkiaan 210 miljardia vuodessa.

Tutkijoiden mukaan valtaosa uusivista sydänkohtauksista voitaisiin välttää tehokkaalla ennaltaehkäisyllä.

Tutkimukseen osallistuvat myös Oulun yliopisto, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri ja Lakka Technologies Oy sekä joukko eurooppalaisia yliopistoja ja tutkimuslaitoksia.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia