Kun Suomen kemistit kävivät salaista sotaa

Kemistit taistelivat talvisodassa maansa puolesta siinä missä muutkin kansalaiset. Aseenaan heillä oli erityisosaaminen, joka usein teki heidän toimistaan visusti salattuja.

Iso osa kemistien sota-ajan ponnisteluista on siksi yhä arvailujen varassa.

Jotakin sentään tiedetään.

Helsingistä evakkoon lähteneessä Puolustusvoimien kemiallisessa laboratoriossa kehitettiin ja valmistettiin kuumeisesti kolmessa vuorossa räjähteitä ja muita tarvikkeita etulinjaa ja kaukopartioita varten.

Laboratoriossa improvisoitiin muun muassa panssarimiina, joka syntyi kaliumkloraatista ja öljyseoksesta.

Kemistit ideoivat myös erilaisia sytytysnesteitä liekinheittimiä varten ja hioivat vanhan aseen polttopullon kuuluisaksi Molotovin cocktailiksi.

Lisäksi piti keksiä, kuinka turvata kriittisten ajoneuvojen polttoaineen ja voiteluöljyjen saanti, kun tuontihanat menivät kiinni.

Lue koko juttu kemistien salaisesta sodankäynnistä täältä.

(Kuvassa) Talvisota muistetaan korkeista hangista ja tulipalopakkasista. Hiihtotaito oli suomalaisten partiomiesten etu. SA-kuva

Lue myös Päätoimittajalta: Meidän vuoromme kertoa

Lisää aiheesta: Ruotsalainen lääkäri ikuisti talvisodan väreissä

Kemia-lehti kerää lukijoiden sotamuistoja sekä perimätietoa ja kertomuksia viime sodista (1939–1945). Tutustu keräyksen satoon:

Yrjö Mälkki: Talvisota koulupojan silmin

Kari Soininen: Päämajan kemisti kehitti sensuurimusteita

Leif Lindberg: Sellutehtaasta rintamalle

Bruno Lönnberg: Sotalapsena Tanskassa

Bruno Lönnberg: Min tid som krigsbarn i Danmark

Ilkka Pollari: Lisää ruutia!

Tutustu numeron 7/2019 koko sisältöön ja lue näköislehti.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia