Puolijohdeteollisuuden tarpeita palvelevan PiBond Oy:n tuotantokapasiteetti kasvaa laajennuksen myötä 50 prosenttia.
”Tämän strategisen investoinnin myötä PiBondilla on keskeinen rooli puolijohdeteollisuuden litografiatuotteiden kasvavaan kysyntään vastaamisessa”, kertoo yhtiön myynti- ja markkinointijohtaja Pasi Leinonen.
Espoolaisyritys on yksi harvoista mikroprosessorien, muisti- ja anturisirujen sekä näyttöjen kriittisten materiaalien ja prosessien kehittäjistä ja toimittajista.
PiBond valmistaa johtaville puolijohdevalimoille muun muassa kuviointi- sekä dielektrisiä ja optisia materiaaleja, jotka räätälöidään asiakkaiden erityistarpeiden mukaan.
Vuonna 2014 aloittaneella yrityksellä on tätä nykyä toimintoja eri puolilla Eurooppaa, Aasiaa ja Yhdysvaltoja.
Teknologiaa hiotaan jatkuvasti
Espoon Kilossa sijaitsevan tuotantolaitoksen laajentaminen helpottaa myös uusien valmistusprosessien käyttöönottoa.
”Olemme sitoutuneet edistämään teknologiaa ja tukemaan asiakkaitamme korkealaatuisilla erikoismateriaaleilla”, Pasi Leinonen sanoo.
PiBondin prosessit mahdollistavat jo nyt noin 10 nanometrin kokoisten puolijohderakenteiden valmistuksen. Näin yhdelle sirulle voidaan integroida miljardeja transistoreita.
Suomalaisyhtiö sai vuonna 2022 Euroopan parhaan puolijohderatkaisujen toimittajan palkinnon.
Maailman puolijohdemarkkinoiden arvon ennustetaan nousevan tänä vuonna 624 miljardiin ja vuosikymmenen loppuun mennessä 1 300 miljardiin dollariin.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!