Gasumin Umicoren Kokkolan-laitokseen toimittama uusiutuva sähkö tulee suomalaisesta maatuulivoimalasta. Kuva: Adobe Stock.

Nopeammin eroon fossiilisista polttoaineista – uusi tutkimushanke vähentää riippuvuutta Venäjästä

Suomi on saanut EU:lta 14 miljoonan euron tutkimusrahoituksen vauhdittamaan puhtaaseen energiaan siirtymistä.

REPower-CEST-nimistä tutkimus- ja kehittämishanketta koordinoi Suomen ympäristökeskus Syke.

Muita osallistujia ovat Geologian tutkimuskeskus GTK ja Teknologian tutkimuskeskus VTT.

Hankkeessa tuotetaan kokonaisvaltainen analyysi fossiilisista polttoaineista irtautumisen keinoista ja valmistellaan suunnitelma vihreän siirtymän toteuttamiseksi Suomessa.

Vuoden alussa käynnistyneen hankkeen vastuuministeriönä toimii ympäristöministeriö.

Aikaa reilu vuosikymmen

Siirtymisen puhtaaseen energiaan on määrä tapahtua Suomessa vuoteen 2035 mennessä.

Siirtymässä otetaan huomioon taloudellisen ja ympäristöllisen kestävyyden lisäksi oikeudenmukaisuuden ja kriittisten raaka-aineiden saatavuuden näkökulmat.

Ilmastotavoitteiden rinnalla edistetään luonnon monimuotoisuuden suojelua ja torjutaan luontokatoa.

”Iso kysymys on se, miten puhdasta sähköä tuottavat ja tarvitsevat teolliset investoinnit saadaan kokonaisuutena toteutumaan niin, ettei aiheuteta merkittävää haittaa ympäristölle, luonnolle tai ihmisille”, sanoo kehittämispäällikkö Sampo Soimakallio Sykestä.

Uusi hanke tuottaa tietoa ja työkaluja siirtymään liittyvien haasteiden ratkaisemiseen. Syntyvät aineistot ja mallit käytetään päätöksenteon tukena.

Tarkoituksena vähentää Venäjä-riippuvuutta

Euroopan komission toukokuussa 2022 esittämän REPowerEU-suunnitelman päämääränä on vähentää unionin riippuvuutta Venäjän fossiilisista polttoaineista ja nopeuttaa vihreää siirtymää.

Suunnitelma perustuu EU:n 55-valmiuspaketin ehdotusten täytäntöönpanoon.

EU:n tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 55 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraalius on tähtäimessä viimeistään vuonna 2050.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla kylpylävuorokauden arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia