Sisäilmasta sairastuneet kokevat joutuvansa vähättelyn kohteeksi terveydenhuollossa.
He eivät saa ammattilaisilta apua, ja monet jopa epäröivät kertoa lääkärille oireidensa yhteydestä sisäilmaan.
Näin kertoo Homepakolaiset ry:n teettämä kysely. Potilasjärjestö pitää tuloksia hälyttävinä.
Yhdistyksen mukaan kyselyn tulokset kertovat siitä, että potilaslain edellytys hyvästä hoidosta ei toteudu sisäilmasairaiden kohdalla.
Kysely toteutettiin toukokuussa 2019, ja siihen vastasi 311 henkeä. Heistä vain kuusi prosenttia katsoi saaneensa lääkärikäynneillä aina asiallista kohtelua.
Ainoastaan viisi prosenttia kertoi saaneensa lääkäriltä aina apua tai mielestään asiallisia jatkotoimenpiteitä.
Alle puolet vastaajista mainitsee jokaisella lääkärikäynnillä epäilystään, että hänen sairastelunsa taustalla ovat sisäilmaongelmat.
Hyvä hoito on potilaan tarpeiden huomioimista
Vastaajien mielestä hyvä avunsaanti lääkärissä tarkoittaisi esimerkiksi oireiden tarkempaa selvittämistä, kokonaisuuden hahmottamista, konkreettisia auttavia toimenpiteitä ja potilasta kunnioittavaa kohtelua.
Sairastuneet toivoivat, että heitä uskotaan ja heidän oireisiinsa suhtaudutaan vakavasti. Tämä on tärkeää myös varhaisen puuttumisen onnistumiseksi.
Homepakolaiset ry:n raporttiin voi tutustua täällä.