Sellukuituihin perustuvalla liimalla on sama sidosrakenne kuin puulla, joten se tarttuu ja pitää tehokkaasti. Kuva: Aalto-yliopisto.

Puurakentamisen läpimurto – uusi bioliimausmenetelmä perustuu sellukuituihin

Aalto-yliopistossa on kehitetty uraauurtava, rakennusteollisuuteen tarkoitettu puun liimausmenetelmä, jossa hyödynnetään sellukuituja.

Sellukuidut saadaan suomalaisesta metsätaloudesta.

Syntyvän liimasauman lujuus on kaksi kertaa korkeampi kuin luonnonpuun. Sauma on myös erittäin vedenkestävä.

Aallon tutkijoiden mukaan läpimurto voisi mullistaa rakentamisen vähentämällä riippuvuutta öljypohjaisista liimoista.

Tutkimusartikkelin julkaisi Nature Communications.

Kestävä sidosrakenne

Puutuotteiden suorituskyky riippuu liimasauman lujuudesta ja vedenkestosta paikoissa, joissa liima ja puu ovat alttiina kosteudelle.

Huono liimauslujuus ja vesiherkkyys rajapinnassa voivat nakertaa myös tuotteen kestävyyttä.

Aallon tutkijat keksivät ongelmaan oman ratkaisunsa.

”Erillisen liimakerroksen lisäämisen sijaan menetelmämme hyödyntää puun omaa rakennetta”, kertoo artikkelin pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Shiying Zhang.

”Käyttämällä puun luonnollista yhteensopivuutta metsästä saatavien sellukuitujen kanssa luomme kestävän sidosrakenteen, josta tulee osa itse puuta.”

Tutkimusryhmän muut keskeiset jäsenet olivat professori Lauri Rautkari ja akatemiatutkija Shennan Wang.

Biomenetelmille kova tarve

Liimatut puutuotteet ovat nopeasti kasvava vähähiilinen vaihtoehto betonille ja teräkselle. Nykyiset puutuotteet perustuvat kuitenkin yleensä öljypohjaisiin liimoihin.

Puukomposiittien valmistuksessa käytettävä liima sisältää usein fossiiliperäisiä ​​kemikaaleja, kuten fenoleja, formaldehydiä ja isosyanaatteja.

Koska puurakentaminen lisääntyy koko maailmassa, biopohjaisille mutta samalla suorituskykyisille liimausmenetelmille on suuri tarve.

Päivi Ikonen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia