Startupin keksintö voi nopeuttaa koronadiagnoosia

Startup-yritys XFold Imaging on kehittänyt nanopinnoitetun lasilevyn, joka moninkertaistaa mikroskoopin tarkkuuden. Näin esimerkiksi koronavirus voidaan tunnistaa näytteestä entistä aiemmin.

XFoldin nanopinnoite on voimakas signaalinvahvistaja, joka kasvattaa mikroskoopin antaman kuvan tarkkuuden jopa monikymmenkertaiseksi.

Kehittäjien mukaan tämä avaa uusia mahdollisuuksia muun muassa koronaepidemian hallintaan.

”Nykyisin koronavirus voidaan tunnistaa näytteestä 3–5 vuorokautta altistumisen jälkeen. Meidän teknologiamme lyhentää aikaa jopa 24 tuntia”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Timo Jäntti.

”Yksinkertainen ja edullinen ratkaisu”

Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkimuksesta ponnistava startup on testannut tuotettaan biolääketieteen ja virologian asiantuntijoiden kanssa molemmissa yliopistoissa ja myös kansainvälisesti.

”Olemme pilotoineet teknologiaamme virusten tutkimisessa esimerkiksi Stanfordin yliopiston kanssa ja huomanneet sen mahdollisuudet koronaviruksen diagnosoimisessa ja lääketestauksessa”, Jäntti kertoo tiedotteessa.

Kolme henkeä työllistävä yritys keskittyy parhaillaan teknologian mahdollisuuksiin koronaepidemian vastaisessa taistelussa. Toimitusjohtajan mukaan sillä on potentiaalia etenkin kehittyvissä maissa.

”Nanopinnoitteemme voidaan lisätä lähes mihin tahansa lasialustoihin ja sensoreihin, joille näytteet laitetaan. Se on yksinkertainen ja edullinen ratkaisu, joka voisi nostaa köyhempien maiden terveydenhoidon laboratorioiden diagnostiikkatarkkuuden länsimaiden tasolle.”

Vauhdittaa lääkekehitystä

Nanopinnoitettu lasi voi tulevaisuudessa vauhdittaa myös monien lääkkeiden kehittämistä, Timo Jäntti uskoo.

Perinteisesti tutkittavat solut pitää valkaista, jotta soluja olisi mahdollista tarkastella mikroskoopilla ja ottaa niistä kuvia. Valkaisuprosessi kuitenkin lyhentää solujen elinikää.

Nanopinnoitetun lasin ansiosta valkaisua ei tarvita, joten elävää solua on mahdollisuus seurata ja lääkkeiden vaikutuksia tutkia pidempään.


 

MAINOS

Tilaa Kemia-lehti, saat lahjaksi käsidesin!

  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 29 euroa
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Tilaa lehti itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa
  • Saat lahjaksi innovatiivisen, kotimaisen Nolla-käsidesin. Lue lisää: Käsidesivaahto tehoaa myös koronavirukseen.
  • Kampanja jatkuu 30.6.2020 asti.

Katso lisätiedot ja tartu tarjoukseen.

Tilaamalla lehden tuet kotimaista työtä, tutkimusta ja journalismia. 

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia