Maski suojaa niin kylmältä kuin viruksilta. Pioneeritutkimus osoittaa tartuttavien mikrobien sinnikkyyden myös ulkona ja auringonvalossa. Kuva: Pixabay.

Suomalainen pioneeritutkimus: Tartuntakykyiset virukset voivat levitä ulkoilmassa kymmenien metrien matkan

Tartuttavat virukset voivat kulkeutua ulkona useita kymmeniä metrejä, kertoo Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston uraauurtava tutkimus.

Auringonvalo heikentää virusten tartuttamiskykyä vasta usean tunnin altistuksen jälkeen, tuloksista selviää.

Suomalaistutkimus on lajissaan ainutlaatuinen, sillä samanlaista monitieteistä ulkoilmakoetta ei ole aiemmin tehty.

Tutkimusartikkelin julkaisi joulukuussa 2024 tiedelehti Environmental Advances.

Voimissaan vielä 50 metrin päässä

Ilmatieteen laitos ja Helsingin yliopisto paneutuivat yhteistutkimuksessaan  virusten leviämiseen ulkoilmassa pohjoisen Suomen leveysasteilla.

Tutkijat selvittivät, kuinka kauas tartuttava virus voi levitä ympäristössä ja mikä on auringon uv-säteilyn merkitys virusten ja bakteerien tartuntakyvyn säilymisessä.

He löysivät tartuntakykyisiä viruksia vielä 50 metrin päästä niiden lähtöpisteestä.

Sekä virukset että bakteerit pärjäävät pitkään myös auringossa

Tutkimuksessa kävi lisäksi ilmi, että uv-säteilyn virusten tartuttavuutta heikentävä vaikutus alkaa keskikesän aurinkoisena päivänä vasta usean tunnin auringossa olon jälkeen.

Sama päti bakteereihin.

Tutkimus toteutettiin Ilmatieteen laitoksen Sodankylän tutkimusasemalla kesällä 2021.

Tutkijat sumuttivat ilmaan koronaviruksen kaltaista, ihmiselle vaaratonta Phi6-mallivirusta. Lisäksi virusta altistettiin tutkimusmaljoilla uv-säteilylle.

Lisätietoa myös koronatutkimukseen

Suomalaistutkimus tarjoaa lisätietoa sään ja ilmaston vaikutuksista virustautien kausiluonteisuuteen.

Kysymys uv-säteilyn merkityksestä viruksien heikentymisessä nousi yleiseen keskusteluun koronapandemian aikana.

Uv-säteilyn lyhyiden aallonpituuksien eli uv-c-säteilyn tiedetään inaktivoivan viruksia. Ilmiötä hyödynnetään esimerkiksi sairaalavälineistön desinfioinnissa.

Maahan ei saavu auringosta uv-c-säteilyä vaan pidempiaaltoista uv-b-säteilyä, joka voi polttaa ihoa ja aiheuttaa dna-vaurioita.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä. 

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia