Tiedekulmassa mietitään jo, kuinka torjua seuraava pandemia

Millä keinoin torjua seuraava pandemia? Entä miten pelastamme antibiootit?

Muun muassa näistä asioista keskustellaan Helsingin yliopiston Tiedekulman Kaiken maailman terveys -ohjelmasarjassa 30. maaliskuuta – 13. huhtikuuta 2022.

Vaikka maailman huomio on juuri nyt keskittynyt sotaan, tutkijat varoittavat, että kohtaamme pandemioita tulevaisuudessakin. Meitä uhkaa myös hiljainen pandemia eli antibioottiresistenssi.

Meneillään oleva sotakin voi vaikuttaa muun muassa infektiotautien leviämiseen.

Ihmisten, eläinten ja ympäristön yhteisessä terveydessä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Tiedekulman ohjelmasarjassa etsitään vastauksia siihen, miten globaaleja terveysuhkia ratkaistaan tutkimuksen avulla.

Sarjan neljässä tapahtumassa yhteistä terveyttämme puivat useat alan huippuasiantuntijat, muun muassa tutkijat Tarja Sironen, Hanna Nohynek, Olli Vapalahti, Tarja Pitkänen, Tiina Sikanen ja Anu Kantele.

Sarjan viidennessä eli viimeisessä tilaisuudessa osallistujat pääsevät itse kokeilemaan, millaista tutkijan työ on käytännössä.

Ohjelmasarjan sisältöön voi tutustua tarkemmin sen verkkosivuilla.

(Kuva Helsingin yliopisto) Maailman ja meidän yhteisestä terveydestämme keskustellaan Helsingin yliopiston Tiedekulmassa osoitteessa Yliopistonkatu 4.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia