VTT on kehittänyt biohajoavan aurinkokennomoduulin, jonka tarkoituksena on edistää vihreän elektroniikan hyödyntämistä maataloudessa.
Maatalouden maailmanlaajuinen digitalisaatio vaatii yhä enemmän viljelmille vietävää mittauselektroniikkaa. Yhä enemmän mittauksia edellyttävät myös EU-säännökset.
Mittaamisen ongelmia ovat kuitenkin virransaanti ja elektroniikkajäte.
VTT:n aurinkokennomoduuli on niin pieni, kevyt ja joustava, että se voidaan kiinnittää suoraan esimerkiksi viljelykasvin varteen tai suurelle lehdelle.
Kasvukauden jälkeen kenno maatuu muutamassa viikossa tai kuukaudessa, samoin uudelleen ladattava virtalähde, jota kenno lataa.
Kenno on valmistettu biopohjaiselle ohutkalvoalustalle ja osittain epäorgaanisesta rakenteesta.
Biohajoavuus olennaisen tärkeää
”Kun aurinkokenno on maataloussovelluksessa, biohajoavuus on olennaista”, sanoo VTT:n tutkimustiimin vetäjä Maria Smolander.
”Silloin ei olekaan niin vaarallista, jos kennoa ei pystytä keräämään pois, vaikka se on maaperän välittömässä läheisyydessä. Näin ei myöskään tule haitallisia aineita ympäristöön eikä lisätä mikromuoviongelmaa.”
Kolmivuotisen kansainvälisen tutkimushankkeen tähtäimessä ovat myös biohajoavat anturit.
Smolanderin mukaan maataloudessa ei vielä käytetä paljon antureita, mutta maatuva aurinkokenno raivaa niille tietä.
Tampereen yliopiston superkondensaattori
Hankkeeseen osallistuu myös Tampereen yliopisto, joka on puolestaan kehittänyt siinä energiaa varastoivan, akkua vastaavan superkondensaattorin.
Projektissa on jo rakennettu myös kompostoituvia antureita ja moduuleja, jotka lähettävät kerätyn tiedon langattomasti.
”Suuresta energian keräysmäärästä ei ole kyse, vaan matalan energiakulutuksen antureista, joilla pystytään seuraamaan ympäristön tilaa”, korostaa erikoistutkija Marja Välimäki VTT:stä.
”Maatuvan aurinkokennon ei ole tarkoitus pärjätä suorituskyvyssä tavallisten kennojen kanssa, eikä pitkää käyttöikää tarvita.”
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!