VTT:n tutkija nappasi 100 000 euron Slush-palkinnon

Teknologia- ja kasvuyritystapahtuma Slushin pitchauskilpailun on voittanut optisen spektrometrian tutkija Thomas Hausmaninger VTT:stä.

Skolar Award -palkinto tuo Hausmaningerille 100 000 euron tutkimusrahoituksen.

Pitchauksella tarkoitetaan tutkimus- tai liikeidean lyhyttä, tiivistä myyntipuheen kaltaista esittelyä.

Hausmaninger haluaa kehittää teknologian, jonka avulla viljelykasveja voitaisiin ymmärtää paremmin.

Tutkija itse vertaa ideaa ”kasvien alkometriin”, joka keräisi kasvien tuottamia kaasuja ja tuottaisi niiden pohjalta kasvien hyvinvoinnista kertovaa dataa.

Teknologia voisi mahdollistaa muun muassa tuholaisten ja kasvitautien aiemman havaitsemisen.

Hausmaningerin ajatuksen ytimessä on kasvien kerrosviljely. Se voi tehostaa viljelyä tilanteessa, jossa maapallon resurssit vähenevät mutta ihmisten määrä kasvaa.

Tuomariston mukaan voittajaidea on sekä rohkea että tieteellisesti korkeatasoinen.

”Tuomaristo vaikuttui myös vahvasta kestävän kehityksen näkökulmasta. Idea voi parhaimmillaan mullistaa ruoan tuotannon”, sanoo yksi tuomareista, apulaisprofessori Elizabeth Jochum Aalborgin yliopistosta.

Finaalissa monta hyvää ideaa

Pitchauskisan finaalissa tutkimusideansa esitteli yhteensä kahdeksan tieteentekijää.

Muut finalistit tutkivat muun muassa sohvaperunoiden aivotoimintaa, koralliriuttojen pelastamista ilmastonmuutoksen vaikutuksilta sekä älypuhelinten kierrätysjärjestelmää.

Helsingissä 22. marraskuuta järjestetty Slushin pitchauskilpailu pidettiin nyt viidennen kerran.

Kisan ja palkinnon rahoitti yhdeksän suomalaista tutkimussäätiötä ja -yhdistystä.

(Kuva Vilja Pursiainen/Kaskas Media) Thomas Hausmaninger oli heti voiton jälkeen pyörällä päästään. ”Minulla on kuitenkin selkeä projekti, jota voin nyt lähteä toteuttamaan”, tutkija iloitsee.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia