Oululaisen hotellin parkkipaikan alta tehtiin pari vuotta sitten ällistyttävä arkeologinen löytö. Maan uumenista paljastui laivan hylky, joka on ajoitettu 1600-luvulle. Hapettomassa tilassa vuosisatoja maanneen hylyn hyvä kunto yllätti tutkijatkin.
Arja-Leena Paavola
Oulun keskustassa käynnistettiin elokuussa 2018 suuren, 1970-luvulla rakennetun hotellin peruskunnostustyö. Samassa yhteydessä kaivettiin auki myös rakennuksen pysäköintipaikkaa.
Alueella oli vuosisatoja sitten toiminut vilkas Hahtiperän satama, kaupungin ensimmäinen.
”Osasimme odottaa, että työmaalta saatetaan tehdä arkeologisia löytöjä, joten olimme paikalla kaivausten käynnistyessä”, kertoo arkeologi Matleena Riutankoski Museovirastosta.
”Jo toisena päivänä maasta tuli esiin hirren kappaleita ja hirsirakennelman fragmentteja, mutta emme heti tajunneet, mistä oli kyse.”
Tiedettiin, että vanhassa satamassa oli aikoinaan ollut monenlaisia laiturirakenteita ja varastoaittoja. Tutkijoiden ensimmäinen ajatus oli, että kyse olisi niistä.
Paksun savensekaisen sedimentin alta noin kolmen metrin syvyydestä alkoi kuitenkin selvästi hahmottua laivan runko.
Aluksen löytyminen oli arkeologeille jättiyllätys. Sittemmin Pohjois-Suomen vanhimmalle hylkylöydölle on keksitty mahdollinen selitys.
”Purjelaivojen aikakaudella oli yleistä hylätä käytöstä poistetut laivat johonkin kotisataman ympäristöön ja antaa niiden upota sen sijaan, että olisi nähty vaivaa aluksen kuljettamiseksi muualle”, Riutankoski kertoo.
”Voi olla, että tämä oli myös Hahtiperän hylyn kohtalona.”
Kuivan maan harvinainen aarre
Matleena Riutankosken mukaan Hahtiperän hylky näyttää olleen proomutyyppinen, syväykseltään matala alus, joka on kuljettanut isompien, merelle ankkuroituneiden laivojen lastin maihin ja vastaavasti vienyt niihin satamasta maailmalle lähtevää rahtia.
Vaikka osa hylystä oli ilmeisesti aiempien rakennustöiden myötä hävinnyt, tutkijoita hämmästytti, kuinka hyvin loppuosa oli maaperässä säilynyt.
Maan uumeniin jäljelle jääneen laivanosan pituus on noin 10,5 metriä, ja leveyttä sillä on enimmillään lähes 4,5 metriä. Alus oli koottu limisaumatekniikalla, jota jo viikingit hyödynsivät laivanrakennuksessaan.
Puuaineksen tutkimuksissa on selvinnyt, että männyt, joista alus on tehty, kasvoivat 1600-luvulla ja todennäköisesti Pohjanmaan metsissä.
Puuta on mahdollisesti työstetty jo kasvuvaiheessa siten, että se on saatu laivaan kaaripuuksi.
Hylkyjen ajoitusta vaikeuttaa se, että laivat olivat arvokkaita kulkuvälineitä, jotka yritettiin pitää vesillä mahdollisimman kauan. Siksi niitä myös korjattiin paljon, mikä tarkoittaa, että niiden rakenteet voivat sisältää materiaalia eri aikakausilta.
Myös Hahtiperän hylyssä on nähtävissä jälkiä korjaustöistä.
”Laivan kylkilautoja on tilkitty lampisirppisammaleella. Runkoa on käsitelty tervalla ja piellä, joilla kyllästettyinä puumateriaali kestää pidempään”, Riutankoski kertoo.
”Tulevissa tutkimuksissa voimme saada vielä paljon lisää tietoa sekä materiaaleista että rakennustekniikasta ja siitä, miten eri osat on veistetty”, hän uskoo.
Mahdollisuudet hylyn tutkimiseen ovatkin paljon paremmat kuin Itämeressä lepäävien alusten. Unescon suosituksen mukaan ne jätetään paikalleen meren pohjalle, ja niitä voidaan siis tutkia ainoastaan sukeltamalla.
Laivahylyn löytyminen kuivalta maalta on harvinaista, joskaan ei aivan tavatonta.
”Kansainvälisesti on muitakin esimerkkejä tällaisista hylyistä, kuten Tallinnan koggi ja Ruotsissa Götan hylky”, kertoo konservaattori Elisa Ahverdov Suomen kansallismuseosta.
”Toki meressä on hylkyjä paljon enemmän.”
Kemia-lehden numerossa 7/2021 julkaistu juttu kertoo, millaista tietoa tutkimus on tähän mennessä Hahtiperän hylystä tuottanut, miksi laivan osat ovat saaneet kaksinkertaisen kemikaalikylvyn ja kuinka aluksen konservointi etenee. Lue koko juttu täältä.
(Kuva Pohjois-Pohjanmaan museo) 1600-luvulta peräisin olevan laivahylyn paljastuminen oululaisen remonttityömaan uumenista oli iso yllätys sekä rakentajille että tutkijoille.
