Tasavallan presidentin vuosittainen kansainvälistymispalkinto on myönnetty kolmelle yritykselle ja yhdelle yhteisölle.
Vuoden 2025 kasvuyrityksenä palkittiin Orion oyj, tulokasyrityksenä Sensofusion oy ja pitkäaikaisena investoijana Sandvik Mining and Construction oy. Vuoden yhteisöpalkinnon sai Suomen startup-yhteisö.
Orionin ja sen saksalaisen kumppanin Bayerin yhdessä kehittämä eturauhassyöpälääke darolutamidi on yltänyt maailmanmenestykseen. Lääkettä myytiin vuonna 2024 yli miljardin euron arvosta.
Eturauhassyöpä on toiseksi yleisin miesten pahanlaatuinen syöpä.
”Orion kasvaa vahvasti suomalaisena vientiyrityksenä. Investointiemme ja innovaatioidemme ansiosta viemme huippuluokan lääketieteellistä osaamista maailmalle”, kuvailee yhtiön toimitusjohtaja Liisa Hurme.
Vuonna 1917 perustettu yritys työllistää tätä nykyä yli 4 000 henkeä, joista liki 3 000 Suomessa.
Orionin liikevaihdosta tuli viime vuonna 78 prosenttia Suomen ulkopuolelta. Yhtiö satsasi tutkimukseen ja tuotekehitykseen noin 180 miljoonaa euroa.
Droonien torjuntaa ja kaivososaamista
Sensofusion oy on vuonna 2016 aloittanut teknologiayritys, joka kehittää droonien tunnistusjärjestelmiä ja ilmatilan turvallisuusratkaisuja globaalille asiakaskunnalle.
Yhtiön teknologia havaitsee ja seuraa lennokkeja reaaliaikaisesti ja tarvittaessa torjuu niitä hyödyntämällä tekoälyä, radiotaajuusanalyysia ja monipuolisia sensoreja.
Sandvik Mining and Construction oy on osa kansainvälistä Sandvik-konsernia. Tamperelaisyritys tuottaa muun muassa maanalaisia ja -päällisiä porauslaitteita kaivosteollisuudelle sekä lastaus- ja kuljetuslaitteita.
Yhtiö on viime vuosina satsannut Suomen tehtaisiinsa reilut 170 miljoonaa euroa.
Startupit tähtäävät liikevaihdon tuplaamiseen
Suomen startup-yhteisössä on mukana 300 suomalaista kasvuyritystä ja merkittäviä sijoittajia. Koko startup-ekosysteemin liikevaihto on noin 12 miljardia euroa.
Yhteisö arvioi, että kasvuyritykset tuovat Suomelle jo yli 10 miljardin euron vuosittaiset vientitulot. Tavoitteena on 20 miljardia vuoteen 2030 mennessä.
Päivi Ikonen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.