Kemiran vedenkäsittelytuotteita käytetään maailmanlaajuisesti muun muassa raakaveden muuntamisessa juomavedeksi sekä kunnallisessa ja teollisessa jätevedenpuhdistuksessa. Kuva: Kemira.

Kemira vahvistaa edelleen vesiliiketoimintaansa – ostaa saksalaisen koagulanttien valmistajan

Kemira vahvistaa Water Solutions -liiketoimintaansa Euroopassa ostamalla saksalaisen SIDRA Wasserchemien.

Saksan kilpailuviranomaisten hyväksyntää edellyttävän kaupan odotetaan toteutuvan tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Kauppahinta on noin 75 miljoonaa euroa.

SIDRA Wasserchemie on perheomisteinen koagulanttien valmistaja, jolla on kaksi tuotantolaitosta Saksassa. Yritys palvelee asiakkaita Saksan lisäksi Belgiassa ja Alankomaissa.

Saksalaisyhtiön liikevaihto oli noin 40 miljoonaa ja käyttökate 10 miljoonaa euroa vuonna 2024.

SIDRA Wasserchemien reilut 60 työntekijää siirtyvät kaupan myötä Kemiran organisaatioon.

”SIDRA Wasserchemien hankinta on erittäin synergistinen yritysosto ja jälleen yksi tärkeä askel kohti tavoitettamme kaksinkertaistaa vesiliiketoiminnasta saatava liikevaihto”, sanoo Kemiran Water Solutions -liiketoimintayksikön johtaja Tuija Pohjolainen-Hiltunen.

”Yrityskauppa laajentaa ydinliiketoimintaamme Länsi- ja Keski-Euroopassa, jossa näemme koagulanttien kysynnän kasvavan.”


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia