Henning Karström oli nobelisti A. I. Virtasen korvaamaton työtoveri ja yksi suomalaisen biokemian uranuurtajista. Työurastaan hän omisti 22 ensimmäistä vuotta tieteelle ja toiset 22 vuotta adventtiliikkeelle.
Aarre arkistoista -juttu ilmestyi ensimmäisen kerran Kemia-lehdessä 4/2011, jolloin tutkija ja kääntäjä Aila Annala oli valmistelemassa teosta Henning Karströmin muistelmista.
Aila Annala
Kun kemian nobelisti A. I. Virtanen nousi seisomaan, hänellä oli valmiina edessään huolella mietitty puhe. Näin siinä luki:
”Dosentti, filosofian tohtori Henning Mauritz Karströmin jättäessä yliassistentin toimensa Valion laboratoriossa on hänen 22 vuotta kestänyt hedelmällinen toimintansa tässä laboratoriossa ja yhtä pitkäaikainen erinomainen yhteistyö kanssani päättynyt.
Tämä aika, jona luotiin mm. AIV-menetelmä ja selvitettiin monia muita probleemia tai luotiin niihin lisävalaistusta, on ollut kiihkeän toiminnan täyttämää ja samalla biokemian syntymäaikaa maassamme.
Tohtori Karströmin panos tapahtuneeseen kehitykseen on suuri ja korkeaksi arvioitava. Hänen innostuksensa, taitavuutensa ja alttiutensa on tehnyt mahdolliseksi monien vaivalloisten kokeiden suorituksen ja tärkeiden tulosten saavuttamisen.
Yhtyneinä kauniisiin inhimillisiin ominaisuuksiin tekivät ne hänestä verrattoman työkumppanin, joka aina on säilyvä kiitollisessa mielessäni. Biokemian monilla aloilla hän on kyntänyt pysyviä jälkiä ja konstitutiiviset ja adaptiiviset entsyymit tulevat aina liittymään hänen nimeensä.
Valion laboratorion, koko Biokemiallisen tutkimuslaitoksen ja omasta puolestani kiitän häntä siitä panoksesta, jonka hän on antanut näiden laboratorioiden toimintaan ja kehitykseen ja siitä uskollisesta työkumppanuudesta, joka aina on ilmennyt pitkän yhteistoimintamme aikana. Artturi I. Virtanen.”
Näin oli Artturi Virtanen (1895–1973) halunnut puhua lähimmälle työtoverilleen Henning Karströmille (1899–1989) heidän yhteistyönsä päätösjuhlassa vuonna 1946.
Virtanen kuitenkin liikuttui kesken puheen niin, että joutui pyytämään toista henkilöä lukemaan sen loppuun.
Juhlapöydässä istuivat sitten Virtanen ja Karström vierekkäin itkien, ja kyyneleitä kuivasi moni muukin, kertoo Karström muistelmissaan, joista Virtasen puhe on lainattu.
Heidän välilleen oli kasvanut hyvän työtoveruuden lisäksi syvä, elämän loppuun asti kestänyt ystävyys.
Karttoi kasvien keräilyä – eteni biokemian uranuurtajaksi
Henning Karströmistä tuli biokemisti ja Nobel-tutkijan työtoveri mielenkiintoisella tavalla. Kouluaikoina kasvien keräily oli Karströmille aluksi niin vastenmielistä kesäpuuhaa, että hänen biologian arvosanansa oli huono.
Serkun ansiosta kiinnostus kasveihin kuitenkin heräsi niin, että Karström lopulta omisti huomattavan kasvikokoelman ja selvisi biologiassa loistavasti.
Kun Karström vuonna 1918 aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa, hän suuntasi lääketieteeseen. Medikofiili eli valmistava kurssi, jolla opiskeltiin kemiaa ja fysiikkaa sekä kasvi- ja eläinoppia, oli monille vain välttämätön paha, mutta Karströmillä opinnot herättivät kiinnostuksen biokemiaan.
Se määräsi hänen uransa suunnan. Karströmin kemian opiskelut olivat vielä kesken, kun hänelle tarjottiin työtä A. I. Virtasen assistenttina.
Alun vastahakoisuuden jälkeen Karström vähitellen innostui työstä niin, että hän omistautui sille koko sydämestään.
Ratkaiseva AIV-koe syntyi saksilla ja kymmenellä lasilla
Muistelmissaan Karström kertoo paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti työstään Virtasen kanssa, erityisesti AIV-rehun kehittämisestä. Sitä vauhdittivat Valion kaupunkilaisilta saamat valitukset maidon pahasta hajusta, joka johtui karjalle syötetystä painorehusta.
Kerran Karströmin tehtäväksi tuli yllättäen suorittaa ratkaiseva tutkimus tuoreen rehun säilömisestä, jotta maidon laatua voitaisiin parantaa.
Virtanen oli tilannut tarkoitusta varten rehukuorman jo seuraavaksi päiväksi ja edellytti Karströmin ottavan selvää, paljonko ja millaista suolahappoa rehuun tuli toivotun tuloksen aikaansaamiseksi sekoittaa.
Karströmin oli toimittava nopeasti, joten hän teki tarvittavat alustavat kokeet illalla töiden jälkeen.
Leikattuaan saksilla ruohoa silpuksi hän annosteli sen 100 gramman eriin kymmeneen lasiin, lisäsi niihin happoa eri määrät, sekoitti ja survoi kunkin lasin sisällön huolellisesti ja jätti ne odottamaan aamua. Sitten hän puristi niistä mehun ja mittasi pH-arvot.
Kun hän sitten esitteli tuloksensa Virtaselle, tämä totesi, että ongelma oli ratkaistu. Karströmin kokeet osoittivat, että pH:n piti olla alle 4.
”Näin ratkaistiin siis toukokuussa 1923 tuoreen rehun säilönnän ydinkysymys”, Karström toteaa muistelmissaan. Rehukuorman avulla koe vahvistettiin suuremmassa mittakaavassa.
Kun tuorerehu oli valmiina kokeiltavaksi, Virtanen sai ajatuksen tarjota sitä ensin Valion ainoalle hevoselle Pollelle.
Karström kertoo: ”… niin mentiin talliin. Virtanen ojensi rehutukon Pollelle, joka haistettuaan rehua käänsi päänsä pois, pudisti päätään ja pärski voimakkaasti.
”Se, Polle, se, maista hyvää rehua”, sanoi Virtanen ja tyrkytti Pollelle rehua usean kerran.
Lopulta Polle suuttui, pani korvat luimuun, iski hampaansa rehutukkoon ja heitti koko tukon pilttuun yli tallin nurkkaan. Pahuksen Polle, kun heitti rehumme menemään, sanoi Virtanen harmistuneena.
Poistuessamme tallista Virtanen sanoi miettiväisenä: ”Hevonen ei taida oikein pitää rehustamme, mutta lehmä varmasti pitää.”
Kuten tiedämme, näin kävi.
Patenttiriidat veivät kiinnostuksen tieteeseen
Valion laboratorio toimi kauan pienissä, vaatimattomissa tiloissa. Niissä kehitettiin kuitenkin AIV-rehun lisäksi monta muutakin tärkeää tuotetta ja muun muassa parannettiin voin laatua. Tilat kävivät kuitenkin lopulta niin ahtaiksi, että uuden rakennuksen rakennuttaminen tuli ajankohtaiseksi.
Juuri ennen Biokemiallisen tutkimuslaitoksen muuttoa vuonna 1931 asiaa ihmetteli vieraileva saksalaisprofessori, jonka kokemuksen mukaan uudet tilat tavallisesti heikensivät työn tasoa ja yhteishenkeä.
Karström kertoo joutuneensa myöhemmin myöntämään, että kaikkea sitä hyvää, mitä vanhassa laboratoriossa oli, ei tosiaankaan onnistuttu siirtämään uuteen taloon.
Vähitellen hän menetti mielenkiintonsa tieteeseenkin. Se tapahtui suunnilleen samoihin aikoihin, kun Virtanen halusi hänen ottavan vastuulleen Valion patenttihakemusten käsittelyn. Patentteja yhtiö oli hakenut 15 eri maassa.
Muuttunut työtilanne antoi Karströmille tilaisuuden etsiä elämän pysyvämpiä arvoja, mihin intensiivinen tutkimustyö ei ollut suonut aikaa. Hänen uskova äitinsä oli kuitenkin lapsuudessa jättänyt hänelle hengellisen perinnön, joka jollain tavalla oli seurannut häntä aina.
Karström omaksui vuonna 1934 syvän uskonnollisen elämänkatsomuksen ja vaihtoi 12 vuotta myöhemmin tutkimuslaitoksen työhön kristillisenä kasvattajana.
Tutkija, rehtori ja raittiusmies
Henning Karströmin suku isän puolelta oli alkujaan lähtöisin Norjasta ja äidin puolelta Ruotsin Vermlannista. Urjalassa vuonna 1899 syntynyt Henning kasvoi tavallisena suomalaispoikana, joka oppi jo pienenä sekä ruotsin että suomen.
Oppikoulunsa hän kävi Turun ruotsalaisessa lyseossa ja suoritti akateemiset opintonsa, tohtorinväitöstyö mukaan luettuna, Helsingin yliopistossa.
Karströmin pitkäaikaisin työpaikka oli Valion laboratorio ja Biokemiallinen tutkimuslaitos, joissa hän työskenteli vuodet 1924–1946.
Sen jälkeen hän siirtyi Adventtikirkon palvelukseen, aluksi Toivonlinnan kristillisen opiston rehtoriksi Piikkiöön. Biokemian dosentuuria hän hoiti edelleen, Helsingin yliopistossa vuoteen 1947 ja Turun yliopistossa vuodet 1950–1958. Vuonna 1961 hän muutti Ruotsiin kristillisen Ekebyholmskolan-koulun rehtoriksi.
Kuten A. I. Virtanen, myös Henning Karström oli innokas kansanterveyden puolestapuhuja, jonka periaatteisiin myös kuului esimerkiksi raittius.
Kaksikko kannatti innokkaasti silloisen presidentin J. K. Paasikiven esittämää ajatusta, että kuntiin pitäisi kunnanlääkärin rinnalle perustaa uusi virka kansan valistamiseksi. Siten ihmiset oppisivat hoitamaan terveyttään ja estämään monia sairastumisia.
Esitys ei mennyt läpi, koska ”lääkärit silloin menettäisivät dominoivan asemansa yhteiskunnassa ja lääketeollisuus ruhtinaalliset tulonsa”, kertoo Karström Virtasen kuvanneen asiaa.
Karström kuitenkin toimi vielä eläkepäivinäänkin kansanterveyden esitaistelijana, joka teki valistustyötään sekä luentojen että kirjoittamisen muodossa. Hänen kirjojaan on julkaistu useilla kielillä.
Henning Karström kuoli 90-vuotiaana Tukholmassa vuonna 1989.
Ihmisläheinen tukipylväs työssä ja lähimmäisenä
Henning Karströmin nimi yhdistetään kahteen tärkeään alueeseen: Suomen biokemian syntyvaiheisiin ja kansanterveyteen.
Henkilökohtaisesti opin tuntemaan Karströmin vasta hänen lähestyessään 80 vuoden ikää, ja terveys heijastui silloinkin voimakkaasti koko hänen olemuksestaan.
Hänen asiantuntemuksensa, hänen määrätietoiset käsityksensä hyvästä elämästä, elämänlaadusta ja elämänarvoista, hänen lämmin, ihmisläheinen persoonallisuutensa ja perusturvallisuutensa välittivät sellaista kuvaa, että hänen oli täytynyt olla tärkeä tukipylväs elämän monilla alueilla niin työssä kuin lähimmäisenä.
Pitkän vaelluksensa loppuvaiheissa Karström kirjoitteli muistojaan matkansa varrelta. Minulla on ollut etuoikeus koota hänen tekstinsä muistelmateokseksi, joka julkaistaan pian Ruotsissa.
Henning Karströmin muistelmateos ilmestyi suomeksi vuonna 2014 nimellä Kemistin elämäntarina – Henning Karström. Aila Annala kokosi ja toimitti alkuperäisen aineiston ruotsiksi, ja suomenkielisen laitoksen toimittajana oli Heikki Luukko.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
