”Itsenäisyyspäivä se oli, 1981, Rolle soitti ja pyysi lähtemään Ouluun. Tulisivat Yrjön kanssa hakemaan niin, että iltakoneeseen ehdittäisiin.
Kakkoskolonnin uudet keraamiset ralikat oli kuulemma romahtaneet eikä murkkuhapon tislausta eikä koko käynnistystä voisi jatkaa ainakaan ennen kuin se sotku oli siivottu.
Ajattelin mielessäni sitä sotkua: vähän niin kuin satatuhatta kukkapurkkia olisi kaadettu rappukuiluun.
Vaimo vähän kyseli, että mihin siinä minua tarvittiin – varsinkin kun esikoinen saattaisi päättää syntyä minä päivänä tahansa. En osannut siihen sanoa oikein mitään.
Yrjön Sitikassa mietittiin mikä ne on romauttanut, olihan lujuudet tarkastettu Raschigilta.
Epäiltiin, ettei sitä vapaata pinta-alaa sittenkään ollut riittävästi irtoralikoihin – muovisiin, isoihin ja kevyisiin renkaisiin – verrattuna.
Ja kun kiehuttimeen ahdetaan melkein kymmenen tonnia tunnissa höyryä, on kolonnin pohjalla vähän erilainen meininki kuin uusia perunoita keiteltäessä.
Rolle manaili, että mitä muuta tässä käynnistyksessä vielä voisi mennä pieleen.
Minulle tuli vielä jotain mieleen, mutta älysin olla pomon seurassa viisastelematta.”
Näin käynnistyi nuoren kemianinsinöörin Ilkka Pollarin ikimuistoinen työreissu pohjoiseen liki neljä vuosikymmentä sitten.
Pitkän uran Kemirassa tehnyt Pollari osallistui tekstillään Kemia-lehden vuonna 2009 järjestämään kirjoituskilpailuun, jossa kerättiin talteen kemian ammattilaisten työmuistoja vuosien varrelta.
Hersyvän tarinan voit lukea kokonaisuudessaan täältä.
(Kuva: Oulun kaupunki) Oulussa oli hyytävän kylmää itsenäisyyspäivänä 1981, mutta muurahaishappotehdasta käynnistäneille insinööreille ehti tulla moneen kertaan hiki.
