Hang Zhang johtaa Aalto-yliopiston Life-Inspired Soft Materials -tutkimusryhmää. Kuva: Aalto-yliopisto.

Aallon hydrogeelien tutkijalle ERC-rahoitus – pehmeät materiaalit voivat oppia säätelemään itseään

Aalto-yliopiston tutkija Hang Zhang on saanut hankkeelleen Euroopan tutkimusneuvoston rahoituksen.

Nuoren tutkijan starting grant -rahoitus on 1,5 miljoonaa euroa, ja se on myönnetty viideksi vuodeksi.

Hang Zhangin vetämästä ainutlaatuisesta tutkimuksesta voi tulevaisuudessa kehittyä uusia ratkaisuja niin robotiikkaan, lääketieteeseen kuin joustavaan elektroniikkaankin.

Life-Inspired Soft Materials -ryhmää johtava Zhang tutkii pehmeitä aineita eli käytännössä kaikkea, mikä ei ole metallia, kiveä tai muuta kovaa materiaalia.

Hän on erityisesti kiinnostunut kiinteän ja nestemäisen aineen yhdistelmistä eli hydrogeeleistä ja tutkii sitä, miten niitä voidaan käyttää eri mittakaavoissa nanometreistä lähtien.

Tavoitteena läpimurto

”Elävät järjestelmät, kuten kasvit tai mikroskooppiset bakteerit ovat uskomaton inspiraation lähde, koska niillä on monia kiinnostavia ominaisuuksia”, Zhang sanoo.

Ominaisuuksia ovat esimerkiksi itsesäätely, lämpöenergian tehokas häivyttäminen ja kyky sopeutua ympäristöön.

Zhang perustaa ERC-rahoituksen turvin Dimension-nimisen projektin, jonka tavoitteena on tehdä läpimurto pehmeiden materiaalien tutkimuksessa.

Sen on määrä tapahtua luomalla hydrogeeleihin fysikaalisia takaisinkytkentäsilmukoita, joita voidaan soveltaa yksi-, kaksi- ja kolmiulotteisissa geometrioissa.

Aihetta ei ole juuri tutkittu

”ERC-rahoitus auttaa minua perehtymään syvemmin näiden monimutkaisten takaisinkytkentäsilmukoiden toimintaan hydrogeeleissä. Sitä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu.”

ERC Starting Grantin voi saada erittäin lupaava nuori tutkija, jonka tohtorintutkinnosta on kulunut 2–7 vuotta.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia