Akkuteknologian tutkijalle arvostettu ERC-rahoitus

Turun yliopiston materiaalitekniikan apulaisprofessori Pekka Peljo on saanut Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n starting grant -apurahan.

Viisivuotinen, noin 1,5 miljoonan euron rahoitus mahdollistaa Peljolle oman tutkimusryhmän rakentamisen. Hän on jo aiemmin saanut kerättyä rahoitusta sen verran, että ryhmään saadaan mukaan reilut kymmenen tutkijaa.

Peljo kehittää työssään uusiutuvan energian varastointiin sopivia akkuja. ERC-projektissa hän etsii akkuihin uusia, ympäristöä säästäviä ja kustannustehokkaita materiaaleja.

Niiltä vaaditaan hänen mukaansa monia, osin ristiriitaisiakin ominaisuuksia.

”Vaikka materiaalien stabiilius ja hinta olisi kohdillaan, niiden liukoisuus saattaa olla liian huono tai akun kennojännite liian alhainen”, hän kuvailee.

Tutkimusprojektissa pyritään löytämään keinoja rajoitusten kiertämiseen.

Turkuun Aallosta Lausannen kautta

Pekka Peljo väitteli tekniikan tohtoriksi Aalto-yliopistossa vuonna 2013. Sen jälkeen hän työskenteli viisi vuotta Lausannen teknisessä korkeakoulussa Sveitsissä ja palasi sitten Aaltoon akatemiatutkijaksi.

Turun yliopistossa Peljo aloitti osa-aikaisena erikoistutkijana huhtikuussa 2020. Täyspäiväiseen apulaisprofessorin tehtävään hän siirtyi tänä syksynä.

ERC:n aloitusapuraha myönnetään uransa alkuvaiheessa oleville huippututkijoille, jotka tekevät korkeatasoista työtä tiedettä uudistavasta näkökulmasta.

Kuva: Turun yliopisto

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia