Biotekniikan tohtori Windi Muziasari on saanut toisen palkinnon Vuoden 2021 nuori tutkijayrittäjä -kilpailussa.
Muziasarin perustama Resistomap Oy estää antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien leviämistä tarjoamalla tutkijoille ja viranomaisille laboratoriopalveluja, joiden avulla bakteerit voidaan tunnistaa esimerkiksi jätevesistä, lannoitteista ja maaperästä.
Vastustuskykyisen bakteerien lähteen löytäminen auttaa vähentämään tai jopa ehkäisemään sairauksien puhkeamista.
Palkintoraadin mukaan Windi Muziasari on oiva esimerkki kansainvälisestä osaajasta, joka on Suomessa suoritettujen jatko-opintojen jälkeen vienyt kehittämänsä ratkaisun käytäntöön yritystoiminnan kautta.
“Tohtoritutkijana Helsingin yliopistossa tutustuin paikalliseen startup-toimintaan ja bioteknologia-alaan”, Muziasari kertoo.
”Yliopistolta ja startup-yhteisöstä saamani kannustus auttoi minua ymmärtämään, että yrittäjänä voin auttaa taistelemaan antibioottiresistenssiä vastaan.”
Pääpalkinto akustisten kameroiden kehittäjälle
Vuoden 2021 nuoreksi tutkijayrittäjäksi valittiin Noiseless Acoustics Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Kai Saksela.
NL Acousticsin teollisuusympäristöihin tarkoitetut akustiset kamerat auttavat käyttäjiä havaitsemaan vioista kielivät äänet melun keskeltä ja reagoimaan niihin ajoissa.
Vuoden nuori tutkijayrittäjä on kauppa- ja teknillisten tieteiden tutkimusta edistävän Kaute-säätiön vuosittain jakama 5 000 euron tunnustuspalkinto, joka myönnetään tutkimukseen perustuvaa liiketoimintaa luoneelle nuorelle yrittäjälle.
Tänä vuonna palkintoraati päätti poikkeuksellisesti jakaa myös toisen palkinnon, joka on arvoltaan 3 000 euroa.
Palkinnot luovutetaan voittajille Business Finlandin järjestämässä Science Startup Day -tapahtumassa 4. toukokuuta.
(Kuva Kaute-säätiö) Windi Muziasarin perustaman Resistomapin palvelulla on potentiaalia olla osa polttavan globaalin ongelman ratkaisua, palkintoraati kiittelee.
Lue myös:
Vuoden nuoret tutkijayrittäjät rakentavat kvanttitietokonetta
Punkkitestin kehittäjästä Vuoden nuori tutkijayrittäjä
Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!
- Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 66 euroa.
- Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 44 euroa.
- Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 18 euroa.
- Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.