Muotiyritys Lindex ryhtyy hyödyntämään kemianjätti BASF:n kierrätyspolyamidia, joka pääsee yhtiöiden yhteistyön myötä ensi kertaa käyttöön alusvaatteissa.
BASF:n kehittämä Loopamid on kierrätetty polyamidi 6, joka valmistetaan kokonaan tekstiilijätteestä, sekä teollisuuden ylijäämästä että kuluttajilta kerätyistä käytetyistä tekstiileistä.
Kemianyhtiön teknologialla voidaan kierrättää myös vaikeasti käsiteltäviä polyamidipohjaisia materiaaleja, kuten sekoitekankaita. Materiaalin laatu säilyy neitseellisen polyamidi 6:n tasoisena, ja se on mahdollista kierrättää useaan kertaan.
”Loopamidin tavoitteena on sulkea polyamiditekstiilien kierto täysin. Yhteistyö Lindexin kanssa antaa meille mahdollisuuden edistää aktiivisesti kiertotalouden kehitystä muotialalla”, sanoo projektijohtaja Dag Wiebelhaus BASF:sta.
Kierrätetty sellukuitu jo käytössä
Lindex on aiemmin ottanut onnistuneesti tuotantoonsa tekstiilistä tekstiiliin kierrätetyn selluloosakuidun. Kierrätettyä polyamidia se aikoo käyttää erityisesti alusvaatemallistossaan.
”Merkittävänä alusvaatetoimijana meillä on sekä vastuu että mahdollisuus vauhdittaa kehitystä tässä tuotekategoriassa”, sanoo Lindexin vastuullisuusjohtaja Anna-Karin Dahlberg.
”Polyamidi on meille keskeinen materiaaliryhmä alusvaatteissamme, joten yhteistyön kautta voimme saavuttaa todellista vaikuttavuutta.”
Lindexin ensimmäiset Loopamidista valmistamat alusvaatteet tulevat myyntiin vuoden 2027 alussa. Yhtiön tavoitteena on jatkossa hyödyntää vain kierrätettyjä ja kestävästi hankittuja materiaaleja.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!