Biokemisteiltä uusi keino urologisen syövän tunnistamiseen

Turun ja Gentin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet uuden menetelmän urologisten syöpien biomarkkerien etsimiseen.

Biomarkkerit ovat kehon biologisia tekijöitä, joiden avulla syöpä tai muu sairaus voidaan tunnistaa jo aikaisessa vaiheessa.

Urologisia syöpiä ovat esimerkiksi eturauhasen, virtsarakon ja munuaisten syövät.

Aiemmin on havaittu, että solun ulkopuoliset rakkulat ovat syövän osalta lupaavia biomarkkereita. Syöpäsolut vapauttavat mikroskooppisia rakkuloita virtsaan.

Rakkuloiden erottamiseen virtsasta ei kuitenkaan ole ollut tehokasta keinoa ennen kuin sellainen nyt saatiin aikaan.

Proteiinikoostumus tarkasti selville

Suomalais-belgialaisessa tutkimuksessa huomattiin, että solunulkoiset rakkulat sisältävät proteiineja, jotka ovat tyypillisiä kunkin potilaan syövälle.

Menetelmä, jolla solunulkoiset rakkulat saadaan ongittua virtsasta erittäin puhtaina, rakennettiin Gentin yliopistossa.

Turkulaistutkijat puolestaan loivat menetelmän, jolla rakkuloiden proteiinikoostumus saadaan selville erittäin tarkasti.

”Solun ulkopuolisten rakkuloiden havaitseminen ja tutkiminen virtsassa tarjoaa valtavan potentiaalin uusien urologisten syöpien testien kehittämiseksi ja varhaiseksi havaitsemiseksi”, sanoo professori Jyrki Heino Turun yliopiston biokemian laitoksesta.

Heino myös muistuttaa, että testeihin on vielä matkaa, mutta tutkimus on kuitenkin nyt pantu alkuun.

Tutkimus julkaistiin Journal of Extracellular Vesicles -lehdessä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia