Biometaanin nesteytys maatiloilla toi voiton ideakisassa

Nesteytetään biometaani pienen kokoluokan yksiköissä eli maatiloilla, joilla biokaasua syntyy.

Siinä ehdotus, jolla heltisi voitto Luonnonvarakeskuksen (Luke) Branches-hankkeen ideakilpailussa.

Nesteytysteknologiaa on kehitetty Kokkolassa Centria-ammattikorkeakoulun koordinoimassa Hajautettu biokaasun tuotanto ja nesteytys Suomessa -hankkeessa.

Ajatuksena on biometaanin nesteyttäminen konteissa sen tuotantopaikalla. Ideaan liittyy myös kustannustehokas kaasun keräily ja logistiikka.

”Kontit mahdollistavat ratkaisun skaalattavuuden ja idean toistettavuuden. Lisäksi ehdotus parantaa kustannustehokkuutta ja vaikuttaa taloudelliseen kannattavuuteen. Se tarjoaa myös uuden tulonlähteen maatalousyrittäjälle”, kuvailee tutkimuspäällikkö Johanna Routa Lukesta.

Voittajaideassa arvostettiin muun muassa sitä, että ratkaisu on kuvattu uskottavasti ja vaikuttaa toteuttamiskelpoiselta. Suunnitelmaa tukee jo rakennettu koelaitteisto ja siihen liittyvä tutkimusympäristö.

Nesteytysratkaisulla on lisäksi mahdollista pienentää polttoaineen käytön hiilijalanjälkeä ja edistää näin kansallisten päästötavoitteiden saavuttamista.

Kilpailuun osallistuivat myös muun muassa ideat puna-apilan kasvatuksesta ja koivunlehtien keräyksestä ja jalostuksesta luomuteeksi sekä energiapuun korjuun pelillistämisestä.

(Kuvituskuva Adobe Stock) Biometaani kannattaisi nesteyttää siellä, missä sitä syntyy, ehdottaa Centria-ammattikorkeakoulun voittoisa tiimi.


Tilaa Kemia-lehti loppuvuodeksi 2022 ja auta Ukrainaa!

Lahjoitamme puolet tilausmaksusta ukrainalaisten auttamiseen Pelastakaa Lapset ry:n kautta.

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia