Borealis ja Pilkington palkittiin yhteishengestä ja neuvottelukulttuurista

Borealis Polymers ja Pilkington Automative ovat voittaneet kilpailun, jossa haettiin hyviä tarinoita työpaikan yhteishengestä ja neuvottelukulttuurista, kertoo Kemianteollisuus ry.

Kemianteollisuus järjesti kilpailun työnantajan edustajille ja henkilöstölle yhdessä  Ammattiliitto Pron kanssa.

Kuluva vuosi on kemianteollisuudessa paikallisen sopimisen vuosi, jonka teemana on erityisesti yhteistyön ja neuvottelukulttuurin merkitys. Järjestäjien tavoitteena on siivittää paikallista sopimista uuteen nousuun.

Palkinnot kilpailun voittajille jaettiin gaalaillassa, joka pidettiin 9. syyskuuta Kirkkonummen Majvikissä.

Paikallisen sopimisen tarinakilpailu jatkuu myös vuonna 2022. Kirjoitetun tarinan lisäksi kisaan voi osallistua esimerkiksi podcastilla, videolla, kuvalla tai pienoismallilla. Kemianteollisuus julkaisee tarkemmat osallistumisohjeet myöhemmin.

(Kuva Kemianteollisuus) Palkintokuvassa Borealis Polymersin luottamusmies Esa Teittinen (vas.) ja HR Business Partner Martina Haglund, Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä, Ammattiliitto Pro ry:n teollisuussektorin johtaja Anssi Vuorio sekä Pilkington Automotiven HR Manager Miia Sarkola-Korhonen ja luottamusmies Olli Mäki-Arvela.

Aiheesta aiemmin:

Kemianteollisuus hakee tarinoita työpaikan yhteishengestä

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia