ChemBio Finland 2022 tarjoaa huippusisältöä

ChemBio Finland 2022 järjestetään pitkän tauon jälkeen keskiviikosta torstaihin 8.–9. kesäkuuta Messukeskuksessa Helsingissä. Iloitsemme jo tulevasta kesästä ja sen mukanaan tuomista kohtaamisista.

ChemBio Finland on kemian ja bioteknologian ammattitapahtuma, joka on kerännyt joka toinen vuosi Messukeskukseen tuhansia kävijöitä alalta verkostoitumaan, tutustumaan näyttelyn uutuustuotteisiin ja päivittämään tietonsa erilaisilla luennoilla ja seminaareissa. Vuonna 2019 tapahtumassa vieraili yli 4 000 kävijää.

Vuoden 2021 tapahtuma järjestettiin poikkeuksellisena pandemiavuotena vain verkkotapahtumana, joka avasi jo ohjelmassaan vuoden 2022 teemoja. Virtuaalitapahtumaan osallistui 1 200 kävijää huhtikuussa 2021.

”Olemme iloisia, että pääsemme taas järjestämään ChemBio Finland -tapahtuman Messukeskuksessa. Yritykset ovat varanneet hyvin osastopaikkoja, ja näyttelyyn osallistuu noin 100 yritystä”, kertoo liiketoimintapäällikkö Marcus Bergström Messukeskuksesta.

”Nyt on paljon uutta esiteltävää ja kerrottavaa. Messukeskus on valmistautunut hyvin tuleviin tapahtumiin.”

”Tapahtumiin on turvallista tulla, sillä Messukeskuksen laajat hallit ja hyvä ilmanvaihto tarjoavat erinomaisen paikan kohtaamisille”, Bergström painottaa.

”Mikäli koronapassin käyttöönotto on tarpeellista ja mahdollista, otamme sen myös käyttöön.”

ChemBio Finlandin ohjelma koostuu Kemian Päivistä, bioalan seminaareista ja Kemianteollisuuden ohjelmasta. Tapahtuman yhteydessä jaetaan Suomen Messusäätiön Kemian hyväksi -palkinto ja BioFinland-palkinto. Molemmat ovat 5 000 euron arvoisia. Ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan tapahtuman nettisivuilla.

Kemian Päivät tuo tapahtumaan kahdeksan kokonaisuutta

Kemian Seurat järjestää Kemian Päivien ohjelman yhdessä alan toimijoiden kanssa. Ohjelmassa tuodaan tällä kertaa esille muun muassa seuraavan sukupolven biojalostamotekniikkaa, kemian opetusta, uusien proteiinien mahdollisuuksia ja pullonkauloja sekä vihreän kemian ja hiilen hyödyntämistä, raaka-aineiden kiertoa, termo- ja ympäristöanalytiikkaa sekä turvallisuutta.

Kemian Päivien ohjelmassa on keskiviikkona 8.6. kolme huippukiinnostavaa seminaaria: Kemiallisteknillisen yhdistyksen Seuraavan sukupolven biojalostamotekniikkaa, Elintarviketieteiden Seuran Elintarvikeanalytiikan jaoston Uusien proteiinien mahdollisuudet ja pullonkaulat sekä Suomen Akatemian Green Chemistry and C1 Value.

Torstaina 9.6. Kemian Päivillä on viisi uutta seminaaria: Kemian Seurojen ja FinTAC ry:n järjestämä Thermal analysis to support sustainable utilization of our environment, Kemian Seurojen järjestämät Kemian osaamisella raaka-aineet kiertoon ja Kemia Suomen yliopistoissa 2022 sekä Suomen Kromatografiaseuran, Suomen Massaspektrometrian Seuran ja Kemian Seurojen Ajankohtaista ympäristöanalytiikkaa. Kemian Päivillä on myös Kemianteollisuus ry:n sekä Suojelu, Pelastus ja Turvallisuus ry:n kanssa yhteistyössä järjestetty Turvallisuuden uusi normaali -seminaari.

Torstaina on lisäksi suurelle yleisölle suunnattuja Arkipäivän kemiaa -tietoiskuja.

”Olemme rakentaneet Kemian Päivien ohjelman yhdessä kumppaniemme kanssa. Jotkut seminaareista jatkavat viime kevään verkkotapahtuman teemoja. Mielelläni kuulen, millaisia edistysaskelia projekteissa on tapahtunut vuoden aikana”, kertoo toiminnanjohtaja Sanna Mikkola Suomalaisten Kemistien Seurasta.

”Kemian Päivien ohjelmassa tuodaan esille tällä kertaa muun muassa kiertotalousteemoja, vetytaloutta ja sen sovelluksia sekä erilaisten kemiallisten analyysimenetelmien hyödyntämistä tutkimuksessa ja ympäristön monitoroinnissa.”

Suomen Bioteollisuus kokoaa bioalan seminaariohjelman

Avajaispäivänä on kolme bioalan seminaaria. Bioteollisuus järjestää yhdessä Terveysteknologia ry:n kanssa Laboratoriodiagnostiikka uudistuu ja vienti vetää -seminaarin. Biotekniikan neuvottelukunta tuottaa Biodiversiteetti ja ympäristöaiheet -seminaarin, ja FINBB ja FIMM järjestävät seminaarin biopankkitutkimuksesta.

Toisena tapahtumapäivänä on kolme seminaaria, SynBio Powerhousen ja IBC Finlandin Made in Microbes & Bioindustries talks, BioBio-seuran Tulevaisuuden lääkehoidot sekä SusChem Finlandin Innovaatio ja Startup foorumi.

Uudenlainen tapahtumakokonaisuus – kansainvälisyys kasvaa

Nyt ensimmäistä kertaa samaan aikaan ChemBio Finland -tapahtuman kanssa järjestetään sekä kansainvälinen kemikaaliturvallisuuden Helsinki Chemicals Forum (8.–9.6.) että metsäteollisuuden kansainvälinen ammattitapahtuma PulPaper (7.–9.6.). Tapahtumissa on synergiaa, ja jokainen tapahtumista hyötyy samanaikaisuudesta.

Samanaikaisuus kasvattaa kansainvälisyyttä, sillä molemmat samaan aikaan ChemBio Finlandin kanssa järjestettävät tapahtumat ovat vahvasti kansainvälisiä.

Helsinki Chemicals Forum on maksullinen tapahtuma. ChemBio Finland 2022 ja PulPaper 2022 -tapahtumiin voi rekisteröityä kävijöiksi veloituksetta, ja yhdellä rekisteröitymisellä voi tutustua molempiin tapahtumiin.

Tervetuloa kävijäksi ja näytteilleasettajaksi!

www.chembiofinland.fi

Tekstiä päivitetty 13.1.2022 ja 24.3.2022.

Lue uutinen:
ChemBio Finland -tapahtuma siirtyy kesäkuuhun

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia