Tammikuussa 1976 tuonpuoleiseen siirtynyt Agatha Christie muistetaan dekkarien kruunaamattomana kuningattarena. Kemian puoliammattilaisena murharouva päästi usein uhrinsa päiviltä myrkyllisillä kemikaaleilla.
Aarre arkistoista -juttu ilmestyi ensimmäisen kerran Kemia-lehdessä 1/2016.
Kalevi Rantanen
Ensimmäinen maailmansota riehui ympäri Eurooppaa, kun nuori apulainen brittiläisessä Punaisen Ristin sairaalan apteekissa huomasi esimiehensä tehneen virheen.
Kokenut apteekkari oli sekoittanut peräpuikkoihin lääkeainetta kymmenkertaisen annoksen.
Vielä vihreä harjoittelija ei mitenkään voinut huomauttaa asiasta ylemmälleen – varsinkaan, kun apteekkari kuului ihmisiin, jotka ”eivät tee virheitä”.
Niinpä nokkela apulainen päätyi diplomaattiseen ratkaisuun ja tuhosi viallisen lääke-erän pudottamalla sen ”vahingossa” lattialle.
Ankara, arvostaan tietoinen lääkkeiden valmistaja oli myös omintakeinen persoona, joka esimerkiksi kanniskeli taskussaan tappavaa kurare-nuolimyrkkyä. Mies perusteli erikoista tapaansa sillä, että hän näin ”tunsi itsensä mahtavaksi”.
Kurareen mieltynyt apteekkimies tuskin arvasi päätyvänsä fiktiiviseksi hahmoksi dekkariin, jonka harjoittelija nimeltään Agatha Christie vuosia myöhemmin kirjoittaisi. Erikoislaatuinen apteekkari löytyy kirjasta Totuus hallavan hevosen majatalosta (The Pale Horse, 1961).
”Hyvä rotanmyrkky kelpaa”
24-vuotias nuori rouva Christie oli heti sodan puhjettua vuonna 1914 ilmoittautunut Punaisen Ristin vapaaehtoiseksi työntekijäksi.
Sotavuosista kaksi ensimmäistä hän työskenteli kotikaupunkinsa sairaalan sairaanhoitajana ja seuraavat kaksi sairaalan apteekissa. Sinne pääseminen edellytti kurssin suorittamista kemiasta, jossa Christiellä ei aiemmin juuri ollut osaamista.
Muistelmissaan Christie kertoo kurssin kompastuskivistä näin:
”Alkuaineiden jaksollinen järjestelmä, atomipaino ja kivihiilitervan monimutkaiset johdannaiset ovat asioita, jotka saavat aloittelijan helposti hämmennyksiin. Kaikesta huolimatta pääsin jyvälle ja opin perustiedot. Sen jälkeen kun olimme Marshin arsenikkikoetta tehdessämme räjäyttäneet kahvinkeittimemme, edistymiseni pääsi hyvään vauhtiin.”
Peräpuikkotapaus todistaa, että Christie osasi myös soveltaa oppimaansa ja hyödyntää sitä käytännössä.
Nykyään voidaan sanoa, että dekkarien kruunaamaton kuningatar on maailman salapoliisikirjailijoista kaikkein ”kemiallisin”. Agatha Christien kehutaan antaneen myrkyille niiden ansaitseman paikan ja arvon murhamenetelmien joukossa.
Romaanissaan Totuus hallavan hevosen majatalosta Christie linjaakin henkilöhahmonsa, kuvitteellisen kirjailijan Ariadne Oliverin suulla: ”Hyvä vanhanaikainen rotanmyrkky tai arsenikki kelpaa minulle.”
Talidomidia täytekakkuun
Jo tunnettuna kirjailijana Christie palasi vapaaehtoiseen apteekkityöhön vielä toisen maailmansodan (1939–1945) aikana.
Sotien välissä ja jälkeen hän jatkoi kemian opiskelua omin päin ja keräsi ahkerasti niin kemiallisia kuin farmaseuttisia tietoja ideapankkiinsa.
Erään kerran hän varasi ajan hammaslääkäriin, vaikka hoidon tarvetta ei ollut.
Sen sijaan murharouva ryhtyi haastattelemaan hammashoitajaa, joka hämmästyi suuresti, kun asiakas ilmoitti haluavansa tutustua vastaanoton lääkekaapin sisältöön ja oppia yksityiskohtaiset tiedot injektion antamisesta hammaspotilaalle.
Vielä vanhoilla päivillään vuonna 1967 Christie kirjoitti eräälle asiantuntijalle ja kysyi, kuinka talidomidi vaikuttaisi, jos sitä sekoitettaisiin syntymäpäiväkakkuun. Dekkari talidomidimyrkytyksestä jäi kuitenkin kirjoittamatta.
Brittiläinen kemisti ja Agatha Christien suuri ihailija Kathryn Harkup teki aikoinaan väitöskirjansa ”suosikkikemikaaleistaan” eli fosfiineista.
Väitöksensä jälkeen Harkup tajusi, ettei hänen alaansa oikeastaan ole laboratoriossa työskentely vaan tieteen popularisointi ja tutkimuksesta kertominen suurelle yleisölle.
Kaksi kiinnostuksen kohdettaan Harkup yhdisti viime vuonna [2015] ilmestyneessä kirjassaan A is for Arsenic – The Poisons of Agatha Christie.
Teos esittelee Christien kemikaalien valiokokoelman: neljätoista myrkkyä, joita murhaajat käyttivät neljässätoista dekkarissa. Kirjasta tuli oitis menestys.
”Minulle todella positiivinen ja yllättävä asia on, miten suosittu kirja näyttää olevan, eikä pelkästään kemistien keskuudessa. Olen erittäin mielissäni siitä, että monenlaiset ihmiset lukevat sitä ja nauttivat sekä Christiestä että kemiasta”, Harkup kertoo sähköpostihaastattelussa.
Tiedelehden arvio ilahdutti
Agatha Christien ensimmäinen dekkari Stylesin tapaus (The Mysterious Affair at Styles) ilmestyi vuonna 1920.
Novelleja hän oli kirjoitellut aiemminkin, mutta idean rikosromaaniin hän sai sotavuosien apteekkikokemuksistaan ja apteekissa käsittelemistään myrkyllisistä kemikaaleista.
Kirjan murha-aseena oli strykniini, tunnettu kemikaali, jota on käytetty etenkin rotanmyrkkynä ja joskus jopa doping-aineena urheilussa.
Siinä missä Harkup oli onnellinen kirjansa vastaanotosta, myös Agatha Christie oli hyvin tyytyväinen esikoisteoksensa saamiin arvosteluihin, vaikkei vielä tuolloin kaavaillutkaan itselleen ammattikirjailijan uraa ja elämää.
Kaikkein mieluisin hänelle oli farmasian alan tieteellisessä lehdessä julkaistu myönteinen kritiikki, jota hän muistelmissaan kuvaa näin:
”Eniten iloitsin The Pharmaceutical Journalin arvostelusta. Siinä kiiteltiin ’salapoliisiromaania, jossa käsitellään myrkkyjä asiantuntevasti eikä, kuten usein tapahtuu, ladella hölynpölyä tuntemattomista aineista, joiden jäljille on mahdoton päästä’.”
Kemian itseopiskelu ja vuosien käytännön työ apteekissa tekivätkin Christiestä kemiallisesti sivistyneen maallikon.
Sellainen on myös hänen rakastettu henkilöhahmonsa neiti Jane Marple, jossa on enemmän kuin ripaus kirjailijaa itseään.
Ennen kaikkea Miss Marple oli utelias, mikä teki hänestä erinomaisen harrastelijasalapoliisin. Sosiaalisena persoonana neiti hallitsi hyvin etenkin ihmisluonnon ja ihmisen käyttäytymisen, mutta myös hänen luonnontieteelliset tietonsa olivat vaikuttavat.
Herttainen vanha neiti tunsi muun muassa arseenin, syanidin, digitaliksen yhdisteet ja joukon muita myrkkyjä.
Joskus hänen tietonsa osoittautuivat suorastaan ammattilaisen tasoisiksi. Esimerkiksi romaanissa Paddingtonista 16.50 (4.50 from Paddington) hän puhui asiantuntevasti akonitiiniannoksista.
Kanadalainen kirjastotieteilijä ja kirjailija Anne Hart julkaisi vuonna 1985 Miss Marplen kuvitteellisen elämäkerran, jonka tiedot hän kokosi Christien Marple-tarinoista. Hart laski, että Marple selvitti yhteensä kuusitoista murhaa, joista viisi oli tehty myrkyn avulla.
Hercule Poirot, toinen Agatha Christien sankari ja kenties kuuluisin kaikista, on puolestaan rikostutkimuksen ammattilainen.
Belgialaissyntyisen etsivän salainen ase on tämän kyky kysyä aina oikeat kysymykset. Myös hänen kemian ja muiden luonnontieteiden tietämyksensä on riittävän korkealla tasolla, jotta kysymykset osuvat maaliinsa.
Poirot osaa myös kuunnella, on vastaus kuinka epämääräinen tai lavea hyvänsä. Lisäksi salapoliisi pystyy hyödyntämään saamiaan tietoja, mihin vastausten antajat itse eivät aina kykene.
Kun salapoliisi yhdistää luonnontieteelliset faktat tietoon ihmisten motiiveista, rikos on yleensä sillä selvitetty.
Dekkareista reaalimaailmaan
Kulttuurin kehityksessä fakta ja fiktio usein vuorottelevat. Tämä pätee myös Agatha Christien kirjailijanuraan ja kirjoihin.
Aluksi nuori kirjailija nojasi tosiasioihin luodessaan mielikuvituksellisia tapahtumia. Myöhempinä vuosina hänen dekkarinsa vuorostaan muokkasivat todellisuutta – tai ainakin nostattivat kiistoja vaikutuksen suunnasta.
Totuus hallavan hevosen majatalosta joutui kiirastuleen pian ilmestymisensä jälkeen. Syynä oli Britanniassa vuonna 1962 sattunut järkyttävä tapaus.
Teinipoika lisäsi perheensä juomiin ja ruokiin myrkkyjä, muun muassa talliumia, ja aiheutti näin äitipuolensa kuoleman ja muiden perheenjäsenten vakavan sairastumisen. Brittitabloidi Daily Mail syytti pojan saaneen idean talliumin käyttöön Agatha Christien kirjasta.
Todellisuudessa poika paljastui psykopaattiseksi fanaatikoksi, joka oli jo vuosia tutkinut myrkyllisiä aineita ja joka 1970-luvulla vankilasta vapauduttuaan myrkytti vielä kymmeniä muita ihmisiä.
Itse asiassa Hallavan hevosen uskotaan päinvastoin pelastaneen ihmishenkiä.
Vuonna 1975 kirjan lukenut eteläamerikkalainen nainen tunnisti sen ansiosta tuttavassaan talliummyrkytyksen oireet, ja mies ehti ajoissa sairaalahoitoon. Miehen puoliso tuomittiin murhan yrityksestä.
Pari vuotta myöhemmin lontoolaisen sairaalan lääkärit yrittivät turhaan selvittää lapsipotilaan outojen oireiden syytä. Arvoituksen ratkaisi sairaanhoitaja, jolla parhaillaan oli Christien dekkari iltalukemisenaan.
Laboratorio vahvisti epäilyn talliummyrkytyksestä, ja lapsen henki saatiin pelastettua. Sittemmin kävi ilmi, että tämä oli saanut aineen hyönteismyrkystä.
Painosten kuningatar
Agatha Christie (o.s. Miller) syntyi Ison-Britannian Torquayssa vuonna 1890. Hänen muodollinen koulutuksensa oli vähäinen, sillä hän kävi kotikoulua.
Ensimmäisen maailmansodan ajan Christie toimi Punaisen Ristin vapaaehtoistyöntekijänä. Vuodet 1914–1916 hän oli sairaanhoitajana kotikaupunkinsa sairaalassa ja vuodet 1916–1918 apulaisena sairaalan apteekissa.
Työtä varten hän suoritti kemian kurssin ja opiskeli kemiaa myös itsenäisesti.
Christie palasi apteekkityöhön toisen maailmansodan aikana ja työskenteli vuodet 1941–1944 Lontoon University Collegen sairaala-apteekissa.
Christie julkaisi omalla nimellään 66 salapoliisiromaania ja 14 novellikokoelmaa. Lisäksi hän kirjoitti rakkausromaaneja salanimellä Mary Westmacott.
Brittidekkaristi on William Shakespearen jälkeen maailman myydyin kirjailija, jonka romaaneja on mennyt kaupaksi eri kielillä yli kaksi miljardia kappaletta.
Dame Agatha Christie kuoli Wallingfordissa 85 vuoden iässä tammikuussa 1976.
Agatha Christien tärkeimmät myrkyt
- Arseeni
- Belladonna (atropiini)
- Eseriini
- Fosfori
- Digitalis (digoksiini ym.)
- Myrkkykatko-kasvi (koniini ym.)
- Nikotiini
- Oopiumi
- Risiini
- Strykniini
- Syanidi
- Tallium
- Ukonhattu-kasvi (akonitiini)
- Veronal (barbitaali)
Hercule Poirot’n ratkaisemia myrkytysrikoksia
Stylesin tapaus: strykniini
Golfkentän murha: morfiini
Roger Ackroydin murha: arseeni, Veronal (barbitaali)
Neljä suurta: syanidi
Vaarallinen talo: kokaiini
Lordin kuolema: Veronal
Teetä kolmelle: morfiini
Hänet täytyy tappaa: digitoksiini
Lentävä kuolema: käärmeen myrkky, syanidi
Kortit pöydällä: Veronal
Murha Mesopotamiassa: suolahappo
Viisi pientä porsasta: koniini
Neiti Marplen ratkaisemia myrkytysrikoksia
Murha maalaiskylässä: rauhoittava lääke
Kokoelma Kolmetoista: arseeni, atropiini, syanidi, digitalis
Neiti Marplea ei petetä: akonitiini
Salaperäiset rukiinjyvät: taksiini, syanidi
Paddingtonista 16.50: arseeni, akonitiini
Tuijottava katse: syanidi
Lomahotellin murhat: masennuslääke, atropiini
Lähde: Kathryn Harkup: A is for Arsenic – The Poisons of Agatha Christie. Bloomsbury, Lontoo 2015.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
