Dna-tutkimus selvittää suomenhevosen vaiheita

Suomenhevosen menneisyyttä kartoitetaan laajassa tutkimuksessa.

Helsingin yliopiston, Oulun yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Ypäjän hevosopiston hankkeessa tutkitaan hevosen alkuperää, ominaisuuksia ja jalostushistoriaa.

Tutkimus on parhaillaan etenemässä 1800–1950-luvuilla eläneiden hevosten jäänteiden dna-analyyseihin. Tähän tarvitaan myös yleisön apua.

Tutkijat kaipaavat näytteitä hevosten jouhista, karvoista, nahasta, hampaista, kavioista ja luista. Kaikista voidaan eristää dna:ta.

Tällaisia biologisia näytteitä voi löytyä esimerkiksi vanhoista talleista, vinteiltä, kotiarkistoista, jäämistöistä, koulujen kokoelmista ja museoista.

Tutkijoita kiinnostavat kaikenlaiset suomenhevoset työhevosista pienhevosiin ja ravureihin.

Vapaaehtoisia mukaan kaivauksille

Dna:ta kerätään myös suomenhevosten haudoista. Viime kesänä tutkittiin Korialle haudattujen 1950-luvun ravihevosten Valokkaan ja Rymy-Murron hauta, mutta tutkijat kaipaavat tietoa muidenkin hevosten hautapaikoista.

Tutkijat lupaavat ottaa kaivauksiin mukaan muutamia kiinnostuneita vapaaehtoisia.

Lisätietoja saa osoitteista tuija.kirkinen(at)helsinki.fi ja karin.hemmann(at)helsinki.fi.

(Kuva) Suomenhevonen on ainoa kokonaan Suomessa kehitetty monipuolinen hevosrotu, joka sopii niin metsätöihin kuin raviurheiluun.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia