Ei enää pelkkä hiilikädenjälki – nyt tuli ympäristökädenjälki

Hiilikädenjäljestä on saatu laajennettu versio, ympäristökädenjälki.

Uuden positiivisten ympäristövaikutusten mittarin kehittivät Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto LUT.

Siinä missä hiilijalanjälki kuvaa sitä, millaisen ilmastokuorman tuotteet ja palvelut saavat aikaan, hiilikädenjälki on mittari, jolla arvioidaan niiden positiivista ilmastovaikutusta.

VTT ja LUT julkaisivat vuonna 2018 menetelmän ja ohjeistuksen hiilikädenjäljen arviointiin.

Uusi ympäristökädenjälki kattaa laajemmin erilaisia ympäristövaikutuksia, kuten ilmanlaadun, ravinteet, resurssit ja veden. Lisäksi kädenjälkeä voidaan nyt soveltaa paitsi tuotteisiin myös yritys- ja hanketasolla.

”Kädenjälki on otettu Suomessa innostuneesti vastaan, se on jo olennainen osa monen yrityksen vastuullisuustyötä”, kertoo Ympäristökädenjälki-hankkeen projektipäällikkö Saija Vatanen VTT:stä.

Yritykset ovat hänen mukaansa kokeneet kädenjäljen arvokkaana välineenä tuotekehityksessä, strategisessa päätöksenteossa ja positiivisista ympäristövaikutuksista viestimisessä.

Tavoitteena positiivisten ympäristövaikutusten maksimointi

Kädenjälkimenetelmää voidaan hyödyntää esimerkiksi tuote- ja tuotannon kehitykseen, kun halutaan maksimoida positiiviset ympäristövaikutukset maksimoimiseksi.

Yritysten lisäksi kädenjäljestä hyötyvät myös kuluttajat.

”Tuotteen käyttäjän näkökulmasta kädenjälki tarjoaa perusteen valinnoille, joilla on mahdollista pienentää omaa ympäristöjalanjälkeään”, sanoo LUT-yliopiston tutkijatohtori Kaisa Grönman.

”Logiikka taustalla on yksinkertainen – mitä suurempi kädenjälki on, sen parempi.”

Yritystason tarkasteluissa kädenjälkeä voidaan käyttää oman toiminnan vaikuttavuuden osoittamiseen ja toiminnan ohjaamiseen. Kädenjäljen maksimoinnista on tullut tavoite jalanjäljen minimoinnin rinnalle.

Ympäristökädenjälkimenetelmien kehitystyöhön osallistui VTT:n ja LUT:n lisäksi 16 projektiyritystä. Hankkeen päärahoittajana toimi Business Finland.

Hankkeessa laaditun oppaan hiilikädenjäljen ja muiden ympäristökädenjälkien arviointiin voi lukea täällä.

Menetelmään voi tutustua täällä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia