Ennätys paukkui koronakeväänä – yli 1 300 lukiolaiselle lehtistipendi

”Markus on innostunut kemiasta, ja haluaa lisätehtäviä usein!”

”Helmiina on iloinen, positiivinen ja avulias luonnontieteilijä.”

”Onni on tehnyt kovasti töitä kemian opintojen eteen. Hänessä on paljon potentiaalia.”

”Viivi on kantava voima kursseilla, innostunut ja auttavainen, ratkaisee hankalimmatkin tehtävät.”

”Oliver on erityisen kiinnostunut luonnontieteistä ja mielellään lukisi lehteä.”

”Ella on huippu hyvä luonnontieteissä, näitä osaajia Suomi tulee tarvitsemaan!”

Kemia-lehden toimitukseen tulvi vakuuttavia perusteluja opettajilta, jotka hakivat stipendejä luonnontieteistä kiinnostuneille oppilailleen.

Lehti palkitsi yhdessä kumppaneidensa kanssa uusia ylioppilaita ja alempien vuosikurssien opiskelijoita nyt jo kahdeksannen kerran.

Koulujen lukuvuoden päättäneissä virtuaalisissa kevätjuhlissa lehden vuosikerran sai 1 303 lukiolaista ja uutta ylioppilasta noin 200 lukiossa ympäri Suomen.

”Se on kaikkien aikojen ennätys. Kaikkiaan stipendin on saanut vuosien varrella yli seitsemäntuhatta nuorta”, päätoimittaja Leena Joutsen kertoo.

”Opettajat saavat itse ehdottaa palkittavia kaikilta vuosikursseilta. He paneutuvat asiaan upeasti, ja perustelujen lukeminen lämmittää sydäntä.”

”Stipendiaattien joukosta loistaa paitsi lahjakkuus myös aito innostus luonnontieteisiin.”

Joutsenen mukaan poikkeuskevät on nostanut entistä vahvemmin tietoisuuteen luonnontieteiden tärkeyden.

”Kemiaa tarvitaan, kun ratkotaan maailman isoja ongelmia. Kipinä tutkijan uralle voi syttyä mukaansatempaavan tarinan äärellä.”

Porkkalan lukion lehtori Elina Rautapää pitää erityisesti siitä, että vuosikertoja on tarjolla kaikille vuosikursseille.

Hän on hakenut stipendejä myös opiskelijoille, joilla on alussa enemmän intoa kuin taitoa.

”Huomionosoitus on lisännyt kiinnostusta ja kantanut lukio-opintojen läpi. Yksikin poika, joka oli taitava kokeellisen työn toteuttaja, ahkeroi lopulta teoriankin niin hyvin, että pääsi opiskelemaan kemian tekniikkaa.”

Kumppanit uskovat hankkeeseen

Leena Joutsen kiittää hankkeeseen osallistuvia yliopistoja, yrityksiä ja järjestöjä, jotka mahdollistavat vuosittain stipendien jakamisen kaikkiin lukioihin.

”Koronakevät ei tehnyt tässä poikkeusta, vaan kumppanit lähtivät mielellään mukaan rahoittamaan hyvää hanketta.”

Itä-Suomen yliopiston kemian laitos oli mukana jo neljännen kerran. Laitoksen johtaja, professori Mika Suvanto pitää yhteistyötä Kemia-lehden kanssa erinomaisena keinona kannustaa nuoria alan opintoihin.

”Kemialla on iso rooli, kun kehitetään uusia teknologioita, puhdasta energiaa ja turvallista ympäristöä”, Suvanto sanoo.

”Alan koulutus antaa valmiudet toimia esimerkiksi asiantuntijana, tutkijana, suunnittelijana, johtajana, opettajana tai vaikka tuotekehitysinsinöörinä.”

”Lyhyesti sanottuna kemian koulutus on mainio reitti monipuolisiin ja mielekkäisiin työtehtäviin.”

LIMS-järjestelmiä tarjoava Software Point Oy haluaa olla mukana innostamassa nuoria tutustumaan kemiaan ja sen mahdollisuuksiin.

Yhtiön toimitusjohtaja Marjut Pokkinen on taustaltaan biotekniikkaan suuntautunut kemiantekniikan lisensiaatti.

”Biotekniikan ohjelmistosovellusprojekti johti minut Software Pointin perustajaosakkaaksi”, Pokkinen kertoo.

”Olemme tehneet laboratorion tiedonhallintaohjelmistoratkaisuja pohjoismaisille laboratorioille jo 28 vuotta ja kasvaneet kolmen hengen startupista sadan hengen konserniksi.”

Uravalintaansa miettiviä Pokkinen rohkaisee valitsemaan alan, joka kiinnostaa aidosti.

”Tutkinto antaa pohjan työelämään ja jatkuvaan uuden oppimiseen. Työpaikka opettaa sitten itse ammatin.”

”Esimerkiksi oman yrityksemme kaikilla asiantuntijoilla on taustalla kemian, tekniikan tai luonnontieteen koulutus tietotekniikalla lisättynä.”

Päivi Ikonen

Lue myös: Opiskelijat ilahtuivat Kemian lehtistipendeistä

Vuoden 2020 lehtistipendit lukiolaisille lahjoittavat yhdessä Kemia-lehden kanssa:

  • Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulu
  • Brightplus Oy
  • Forchem Oy
  • Helsingin yliopiston kemian osasto
  • Itä-Suomen yliopiston kemian laitos
  • Jyväskylän yliopiston kemian laitos
  • Kemian Kustannus Oy
  • Kemian Seurat: Finska Kemistsamfundet, Kemiallisteknillinen yhdistys ja Suomalaisten Kemistien Seura
  • Kemianteollisuus ry
  • Labo Line Oy
  • LUT-yliopisto
  • Neste Oyj
  • Oulun yliopiston teknillinen tiedekunta
  • Papula-Nevinpat
  • Software Point Oy
  • Tampereen yliopisto
  • Turun yliopiston kemian laitos
  • Åbo Akademi.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia