Entsyymitehdas jäähtyy viileällä ulkoilmalla

Nurmijärveläinen entsyymituottaja Roal ottaa täyden hyödyn irti Suomen viileästä ilmastosta.

Asiasta kerrotaan Kemianteollisuus ry:n nettisivujen uudessa sarjassa Hiilineutraali kemia.

Yhtiön tehtaassa käytetään niin sanottua vapaajäähdytystä, jossa tuotannossa tarvittava jäähdytys otetaan ulkoilmasta.

Tällä keinoin sähköä kuluttavien kompressorien käyttöä kylmän tuottamisessa voidaan vähentää huomattavasti.

Vapaajäähdytyksellä on iso vaikutus paitsi energialaskuun myös tehtaan päästöihin, sillä menetelmä vähentää tuotantolaitoksen sähkönkulutusta runsaan kolmanneksen.

Satsauksia myös lämmön talteenottoon

Roal valmistaa entsyyminsä elävistä mikrobeista. Ne vaativat valmistusprosessin aikana ihanteelliset kasvuolot ja paljon happea.

Tehtaassa kuluu energiaa myös esimerkiksi aseptisten tuotantolinjojen puhdistamiseen höyryllä.

Roal on siksi tehostanut energiankäyttöään vapaajäähdytyksen lisäksi muillakin tavoin.

Yritys on tehnyt pelkästään jäähdytysjärjestelmään ja lämmön talteenottoon 15 miljoonan euron investoinnit. Ne maksavat itsensä takaisin säästyneenä energiana, Kemianteollisuus kertoo.

(Kuva: Roal Oy) Roal on maailmanluokan toimija entsyymialalla. Yhtiön tuotteet menevät elintarvike-, leivonta-, rehu- ja vaateteollisuuden käyttöön.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia