Estrogeeni näyttää suojaavan naisia koronakuolemilta

Naishormoni estrogeeni saattaa suojata naisia vakavalta koronataudilta ja myös koronan aiheuttamalta kuolemalta.

Asia selviää Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin, Helsingin yliopiston ja Uumajan yliopiston yhteistutkimuksesta, joka julkaistiin tiedelehti BMJ Openissa.

Tutkimus paljasti, että naisten saama estrogeenilisä puolitti koronakuoleman riskin.

Estrogeenilisää saaneiden naisten kuolleisuus oli 2,1 prosenttia, kun kontrolliryhmän naisilla se oli 4,6 prosenttia.

”Tutkimuksemme ei vielä johda hoitokäytäntöjen muutoksiin, joten estrogeenihoitoa ei tule tämän tutkimuksen perusteella aloittaa tai estrogeenitasoa madaltavaa lääkitystä lopettaa”, sanoo Husin ylilääkäri, Helsingin yliopiston professori ja Uumajan yliopiston vieraileva professori Malin Sund tiedotteessa.

Sund on ensimmäinen kirjoittaja tutkimuksessa, jossa vertailtiin pandemian alussa koronadiagnoosin saaneiden naisten kuolleisuutta ja estrogeenin vaikutusta kuolleisuuteen.

Alhainen estrogeeni liittyi suurimpaan kuolemanriskiin

Rekisteritutkimus kattoi Ruotsin koko väestön. Mukana oli liki 15 000 iältään 50–80-vuotiasta naista, joilla diagnosoitiin koronatauti helmi–syyskuussa 2020.

Tästä joukosta 2 500 hengellä oli estrogeenikorvaushoito vaihdevuosioireisiin. Noin 200 naisella taas oli syöpähoidon jälkeen annettava lääkitys, joka alentaa estrogeenitasoa.

Lisäksi tutkimuksessa oli 12 000 naisen kontrolliryhmä, joka ei saanut estrogeenia lisäävää eikä myöskään sitä vähentävää lääkitystä.

Suurin kuolemanriski oli ryhmällä, joka sai estrogeenitasoa alentavaa hoitoa, tutkimus osoitti.

Malin Sund painottaa, että syy-yhteyttä estrogeeniin ei kuitenkaan voitu varmistaa, sillä ryhmän potilaat olivat vertailuryhmää vanhempia ja lisäksi saaneet syöpähoitoa.

Ikä ja syöpähoidot lisäävät myös erillisinä tekijöinä vakavan koronataudin ja -kuoleman riskiä.

Tutkimus tehtiin ennen kuin koronarokotteita oli saatavilla.

”Tutkimuksen perusteella ei siis voi vielä sanoa, kuinka paljon estrogeeni vähentää vakavien sairauksien ja kuoleman riskiä rokotettujen naisten keskuudessa”, Sund toteaa.

Tartuntoja yhtä paljon, miehet sairastuvat vakavammin

Husissa on myös etsitty syitä siihen, miksi miesten riski sairastua vakavaan koronatautiin ja kuolla siihen on huomattavasti suurempi kuin naisilla.

Tässä Infectious Diseases -tiedelehden julkaisemassa rekisteritutkimuksessa oli mukana 5 500 koronapotilasta, joita hoidettiin Husissa helmi–kesäkuussa 2020.

Tutkimuksen ulkopuolelle jätettiin iäkkäimmät terveyskeskussairaaloissa hoidetut potilaat.

Molemmilla sukupuolilla todettiin Husin alueella yhtä paljon koronatartuntoja, mutta sairaalahoitoon päätyi enemmän miehiä kuin naisia.

Sairaalassa hoidetuista miehistä 27 prosenttia tarvitsi tehohoitoa, kun naisista sitä tarvitsi 17 prosenttia. Lisäksi miehet olivat tehohoidossa pidempään kuin naiset.

Miespotilaista menehtyi koronatautiin 90. hoitopäivään mennessä 15 prosenttia, naisista 8 prosenttia.

Sukupuoli on itsenäinen riskitekijä

Miehillä oli naisia vähemmän astmaa ja kilpirauhasen vajaatoimintaa. Toisaalta heillä esiintyi sepelvaltimotautia enemmän kuin naisilla.

Koronaoireiden ilmetessä miehet olivat hakeutuneet koronatestiin ja -hoitoon myöhemmin kuin naiset.

Mitkään näistä tai muista eroavaisuuksista eivät kuitenkaan selittäneet sukupuolten välisiä eroja koronataudin vakavuuden osalta.

Sen sijaan tutkimus osoitti, että sukupuoli on vakavan koronataudin ja koronakuolleisuuden itsenäinen riskitekijä.

”Sille, että ensimmäisessä korona-aallossa oli sairastuneissa yhtä paljon naisia ja miehiä mutta tehohoidossa selkeästi enemmän miehiä, emme löytäneet tutkimuksessamme muuta selittävää tekijää kuin sukupuoli”, sanoo infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen Husista.

Hän on myös miehistä huolissaan.

”Heidän rokotuskattavuutensa on pienempi kuin naisilla, vaikka riski sairastua ja kuolla vakavaan koronatautiin on selkeästi suurempi. Erityisesti miesten on huolehdittava rokotuksesta”, ylilääkäri korostaa.

(Kuva Adobe Stock) Naiset kuolevat koronatautiin harvemmin kuin miehet, mikä mahdollisesti on ainakin osittain estrogeenin ansiota. Sukupuolen lisäksi merkittävä riskitekijä on ikä. Tärkein suojautumiskeino koronaa vastaan on  rokottautuminen.


 

Tartu Kemia-lehden tilaustarjouksiin:

  • Tilaa itsellesi tai lahjaksi läheiselle – 69 euroa. Hintaan kuuluu sähköinen näköislehti, jota on helppo lukea ja jakaa.
  • Kannusta koululaista tai opiskelijaa lehtilahjalla – 49 euroa
  • Kiitä opettajaa ja lahjoita lehti kouluun – 19 euroa

Katso lisätiedot ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia