Evoluution lahjat

VIRHE ON evoluution lahja ihmiskunnalle.

Ilman virheitä perimässä olisimme edelleen yksisoluisia vedessä vipeltäviä otuksia. Maapalloa ei uhkaisi ilmastonmuutos eikä ydinsota.

Mutta ei. Yksisoluiseen perimään iski virhe, sitten toinen.

Kiitos loputtomien virheiden, tässä ollaan eikä muuta voida. Lämpimässä vedessä lillutteluun voi palata korkeintaan eläkkeellä.

Kun evoluutio suosii virheitä, niillä pitää sisäisen kauneuden lisäksi olla myös välinearvo. Tämän on huomannut virkavalta.

Moni roisto tähtää täydelliseen rikokseen mutta tekee kohtalokkaan virheen. Juuri virheiden perusteella taitava rikostutkija, ei siis kilon poliisi, nappaa lainrikkojan kiinni.

Virheitä etsivät myös uhkapelaajat. Mikään ei ole niin makeaa kuin reipas alikerroin vedonlyönnissä.

Sattumalle voi antaa sapiskaa, jos muut asettavat panoksensa selvästi todennäköisyyttä vastaan. Aina ei tarvitse voittaa, keskimäärin voittaminen riittää. Yhden virhe on toisen voitto.

TAHALLINEN VIRHEIDEN tekeminen on monelle liiketoiminnan suola. Ikuisesti toimiva laite on myrkkyä valmistajan kassavirralle. Tuottavampaa on sisällyttää laitteeseen muutama heikko osa.

Elektroniikassa eutanasiaan sopivia osia kutsutaan kondensaattoreiksi. Niillä on ikävä tapa kuivahtaa ja lakata johtamasta muuhun kuin kaatopaikalle tai kierrätykseen.

Vastaavat ihmiskondensaattorit eivät yleensä kuivahda vaan paremminkin viihtyvät kostukkeiden parissa. Esimerkiksi putkimiehillä on hyvä syy asentaa vuotavia liitoksia.

Parhaan taloudellisen tuloksen saa, kun jättää liitoksen perjantaina tihkumaan upouuden parketin päälle. Jo keskinkertaisella tuurilla putkari ehtii kotiin ennen takaisinkutsua.

Laskussa komeilevat kilometrikorvaukset, ylityökorvaus ja haalarinvaihtoraha. Kukaan ei edes tarkista, istuiko asentaja hälytystä odottamassa rippipuvussaan.

Aina parempi, jos vuoto havaitaan pyhäpäivänä. Putkenvääntäjän tilille kilahtaa silloin sekä sunnuntai- että hätätyölisä.

EVOLUUTION SUOSIMIA virheitä tehtaillaan myös toimistotöissä.

Koodarien ammattikunnalla on suoranainen velvollisuus tehdä itsestään korvaamattomia. Helpoiten se onnistuu jättämällä koodin sisään virheitä, joita leikkisästi kutsutaan bugeiksi.

Kun firman reskontra romahtaa tai verkkokauppa kaatuu, on pakko kutsua bugitaiteilija hätiin. Rahantuloa ei voi estää varsinkaan, jos virhe on rakennettu epätavallisesti.

Jos koodaa normaalien konventioiden vastaisesti, ei hyväuskoinen kollega osaa epäillä bugia.

Virheitä tahallaan rustailevan maine taitavana ja luotettavana virheiden korjaajana vain kasvaa. Mikäpä sen helpompaa kuin omien bugituttavien paimentaminen.

Siltä varalta, että käry joskus käy, ohjelmaan voi piilottaa erilaisia aikapommeja. Työnantaja oivaltaa nopeasti, että on parempi olla paljastamatta kiinni jääneitä virhemaakareita.

VIRHEIDEN MAAILMASSA oman luokkansa muodostavat rakennusvirheet, joiksi lasketaan myös ajankohdan rakennusnormin vastaisesti tehdyt ratkaisut.

Jos normi on ollut virheellinen, kuten oli tasakattojen ja valesokkeleiden kulta-aikaan, on voinut tehdä rakennusvirheen tekemättä virhettä.

Taustalla on se, että virkamies ei voi tehdä virhettä, koska määrittelee virheet itse. Se taas on evoluution kannalta huono asia.

Virheettömyys on evoluution vastaista eli luonnotonta. Kuten tiedämme, entropia voi vain kasvaa. Evoluutiota ei voi estää, eikä virheitä.

Keemikko
Virheetön evoluutiojarru

Kirjoittaja on Kemia-lehden pakinoitsija, joka väittää katsovansa maailmaa erlenmeyerlasien läpi. Valkoisen takin alla piilee kuitenkin monitaitoinen maailmankansalainen, jolle mikään inhimillinen ei ole vierasta.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia