Fazer on käynnistänyt Teerenpeli Panimon & Tislaamon kanssa yhteistyön, jonka myötä yhtiön leipomoiden ylijäämäruisleipä hyödynnetään oluen raaka-aineena.
Uusi Brewed with Fazer Rescued Bread -konsepti on yksi Fazerin aloitteista ruokahävikin vähentämiseksi.
Alipainoiset tai muuten myyntiin kelpaamattomat ruisleivät kierrätetään panimoille myytäväksi oluentuotannon ainesosaksi. Yhtiö on kehittänyt raaka-aineen yhdessä Teerenpeli Panimon & Tislaamon kanssa.
Teerenpeli on myös ensimmäinen kumppani, joka käyttää Fazerin raaka-ainetta oluessaan maltaan osittaisena korvaajana.
Paikallista kiertotaloutta Päijät-Hämeessä
Teerenpelin panimo toimii Lahdessa, kuten myös Fazerin leipomo, josta hävikkiraaka-aine tulee.
Panimon ensimmäinen uutta raaka-ainetta sisältävä tuote on Teerenpeli Vaalea Ruis -olut, joka tuli vähittäiskauppamyyntiin maaliskuussa.
Myöhemmin keväällä olut tulee saataville myös Fazer Café -kahviloihin Helsingin Kluuvikatu 3:ssa ja Stockmann-tavaratalon 8. kerroksessa sekä Fazer Experience -vierailukeskuksessa.
Fazerin tavoitteena on karsia ruokahävikkiään 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Vuoden 2024 loppuun mennessä yhtiö oli päässyt 13 prosentin vähennykseen vuoden 2020 lähtötasosta.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!