Materiaaliteknologian startup Fiberwood on kerännyt yhteensä 7,7 miljoonan euron kasvurahoituksen.
Järvenpääläisyritys valmistelee rahoituksen turvin siirtymistä kaupalliseen vaiheeseen, jossa se pyrkii kansainväliseen kasvuun.
Vuonna 2019 perustettu Fiberwood on kehittänyt teknologian ja tuotantoprosessin, jolla metsäteollisuuden sivuvirroista ja luonnonkuiduista syntyy uusiutuvia rakennuseristeitä ja pakkausmateriaaleja.
”Tuotteemme tarjoavat ekologisia, kierrätettäviä ja resurssitehokkaita vaihtoehtoja perinteisille mineraalivillapohjaisille eristeille ja solumuovipohjaisille pakkausmateriaaleille”, kertoo toimitusjohtaja Tage Johansson.
Koelinjalta eteenpäin
Fiberwood keräsi keväällä 2023 kolmen miljoonan euron rahoituksen kehitystyöhön.
Tuoreella kierroksella yhtiö sai lisärahoitusta nykyisiltä sijoittajiltaan Metsä Springiltä ja Stephen Industriesilta sekä julkisilta rahoittajilta.
Fiberwood rakentaa seuraavaksi koelinjan, jonka avulla se viimeistelee tuotekonseptinsa ja prosessin teollisen skaalautuvuuden.
Yhtiöllä on käynnissä useita tuotekehitysprojekteja suomalaisten ja kansainvälisten asiakkaiden kanssa, ja se on solmimassa ensimmäisiä kaupallisia sopimuksiaan.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!