Geenilöytö avaa uusia mahdollisuuksia diabeteksen hoitoon

Haiman beetasolut viestivät keskenään, jotta ne kykenevät erittämään insuliinia reagoituaan veren sokeritasoon.

Beetasolujen välisen kommunikoinnin mahdollistaa Wnt4-geeni, selviää kansainvälisestä tutkimuksesta, johon osallistuivat muun muassa professori Seppo Vainio ja erikoistutkija Jingdong Shan Oulun yliopistosta.

Tuore löydös avaa uusia näkymiä diabeteksen hoitoon.

Tutkijat havaitsivat, että Wnt4 aktivoituu syntymän jälkeen kypsyvissä haiman beetasoluissa. Solut, jotka alkavat ilmentää Wnt4:ää, lopettavat lisääntymisen ja muuttuvat toiminnallisemmiksi.

Kun Wnt4:ää on vähemmän, solut pystyvät kyllä havaitsemaan sokerin veressä, mutta ne erittävät vain vähän insuliinia vasteena glukoosiin.

Tutkijat huomasivat lisäksi, että hiiret, joilta Wnt4-geeni on poistettu, sairastuvat diabetekseen.

Tulokset viittaavat myös siihen, että Wnt4:n lisääntyminen pian syntymän jälkeen mahdollistaa beetasolujen kypsymisen.

Seuraava askel on ymmärtää, miksi Wnt4 ilmentyy solujen kypsyessä. Tiedolla voi olla merkitystä siinä vaiheessa, kun diabetespotilaiden avuksi ryhdytään tulevaisuudessa kehittämään korvaavia beetasoluja, jotka tuotetaan iPS-kantasoluista.

Tutkimuksen pitkät juuret

Nature Communications -lehdessä julkaistua tutkimusta johti Anne Grapin-Botton Max Planck -instituutista Saksasta. Mukana oli tutkijoita myös Paul Langerhans -instituutista sekä Kööpenhaminan yliopistosta.

Tutkimuksen taustalla on Anne Grapin-Bottonin ja Seppo Vainion pitkä yhteistyö, joka käynnistyi jo 1990-luvulla Harvardin yliopistossa.

”Muistan, että työskennellessäni Harvardissa Wnt4:n parissa munuaisten kehityksessä spekuloimme, että tällä signaalilla olisi merkitystä myös haiman kehityksessä”, Vainio kertoo tiedotteessa.

Tutkijoilta puuttuivat vielä tuolloin oikeat työkalut. Kului yli 20 vuotta, kunnes Grapin-Bottonin laboratoriossa työskentelevä postdoc-tutkija Keiichi Katsumoto halusi selvittää, mikä tehtävä Wnt4-geenillä on haiman kehityksessä.

Sillä välin Vainion laboratoriossa Oulussa oli kehitetty hiirimalleja edelleen, mikä mahdollisti nyt Wnt4:n toiminnan selvittämisen haiman kehityksessä ja fysiologiassa.

(Kuva Mikko Törmänen/Oulun yliopisto) Uudet tutkimustulokset mahdollisti kymmeniä vuosia kestänyt kansainvälinen yhteistyö.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Anna palautetta

Lisää uutisia