Geeniterapian edistysaskel – HI-virus kuljettaa hoitogeenin turvallisesti oikeaan kohteeseen

Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat kehittäneet keinon, jolla HIV-pohjainen kuljetin vie hoitogeenin perille entistä turvallisemmin juuri oikeaan kohtaan ihmisen solua.

HI-viruksiin perustuvia kuljettimia käytetään geeniterapiassa eli geenihoidoissa saamaan aikaan pitkäaikainen hoitava vaikutus. Virukset muokataan vaarattomiksi ennen niiden käyttöä kuljettimina.

HIV-kuljettimien etu on, että ne integroivat eli liittävät hoitogeenin osaksi kohdesolun perimää. Näin voidaan saada aikaan pysyvä vaikutus jo yhdellä hoitokerralla

Ongelmana on, että kuljetin tavallisesti kiinnittyy soluun melko sattumanvaraisesti, usein lähelle solun perimän aktiivisia geenejä. Tällöin se voi aiheuttaa erilaisia haittavaikutuksia, pahimmillaan jopa syöpää.

Professori Seppo Ylä-Herttualan johtamat tutkijat ratkaisivat ongelman rakentamalla uuden version proteiinista, joka ohjaa kuljetinta kohti haluttua liittymispaikkaa. Lisäksi he loivat solujen dna:n korjausmekanismin avulla siirtogeenirakenteen, joka mahdollistaa tarkemman kohdentamisen.

Parasta proteiinia etsiessään tutkijat paneutuivat sekä solun perimää leikkaaviin että ei-leikkaaviin muotoihin. Tarkoitukseen sopivimmaksi osoittautui dna:ta vähän leikkaava versio, joka ei aiheuttanut ei-toivottuja muutoksia kohdesolujen kromosomistoon.

Itäsuomalaistutkijoiden rakentama uusi proteiini parantaa paitsi kohdistusta myös kuljettimen kykyä saada hoitogeeni toimimaan pitkäkestoisesti. Myös siirtogeenirakenne osoittautui tehostavan hoitavan geenin pitkäaikaisvaikutusta.

Tutkimuksen tulokset julkaisi Plos One -lehti.

(Kuva Pixabay) Parannettu viruskuljetin vie hoitogeenin entistä täsmällisemmin oikeaan kohtaan solun perimää.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia