Hengitysnäyte voi antaa uutta tietoa rukiin terveysvaikutuksista

Uloshengitysilman yhdisteet tarjoavat tietoa aineenvaihdunnan tapahtumista, jotka ovat elintarvikkeiden terveysvaikutusten takana, selviää Itä-Suomen yliopistossa tehdystä väitöskirjasta.

Vaikka tutkija Kaisa Ranisen etsimiä spesifejä rukiin tai viljakuidun biomarkkeriyhdisteitä ei hengitysnäytteistä vielä löytynytkään, hän havaitsi, että ruista sisältävä ruokavalio sai aikaan yhtenäisiä muutoksia yhdisteiden kokonaisprofiileissa.

Samanlaisia yhteneviä muutoksia oli myös joissakin yksittäisissä suolistofermentaatioon liittyvissä yhdisteissä.

Lisäksi tutkimus vahvisti, että uloshengitysilman koostumuksessa on yksilöiden välillä suurta vaihtelua.

Raninen hyödynsi työssään erilaisia haihtuvien yhdisteiden mittausmenetelmiä, joista kolmea hän kehitti edelleen soveltuviksi nimenomaan hengitysnäytteiden analysointiin.

Tekniikoita testattiin kolmessa erillisessä tutkimuksessa, joissa vapaaehtoiset koehenkilöt noudattivat ruista sisältäviä ohjattuja ruokavalioita.

Pohjatietoa jatkotutkimuksille

Ruisleipä on suomalaisessa ruokavaliossa merkittävä viljakuidun lähde, jolla on havaittu suotuisia vaikutuksia erityisesti glukoosiaineenvaihduntaan. Rukiin ja viljakuidun terveysvaikutusten mekanismeja ei kuitenkaan vielä kaikilta osin tunneta.

Uloshengitysilman tutkimista voitaisiin hyödyntää kajoamattomana näytteenottotekniikkana ruokavalioiden vaikutusten todentamisessa. Standardoituja mittausmenetelmiä ei kuitenkaan juuri ole, ja ruokavalion vaikutuksia hengitysnäytteiden koostumukseen on selvitetty vasta muutamissa pilottitutkimuksissa.

Ranisen työ antaa siten tärkeää pohjatietoa jatkotutkimusten suunnittelua ja analytiikan kehittämistä varten.

Kaisa Ranisen väitöskirja Exhaled breath analysis in monitoring dietary effects of rye tarkastetaan Itä-Suomen yliopistossa 16. syyskuuta 2022.

(Kuva Leipätiedotus ry) Rukiisen leivän on todettu vaikuttavan myönteisesti etenkin elimistön glukoosiaineenvaihduntaan.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia