Helsingin seudun ympäristöpalveluiden HSY:n jätevedenpuhdistamojen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2025 ennätyksellisen pienet. Taso on pysynyt matalana edelleen.
HSY:n jätevedenkäsittelyprosessien kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna edellisvuodesta noin viisi prosenttia.
Ilmastopäästöjä on onnistuttu pudottamaan HSY:n pitkäaikaisen tutkimustyön ansiosta.
Jäteveden biologisen puhdistusprosessin ajotapaa ja kemikalointia on muutettu tutkimustulosten perusteella niin, että erittäin hyvä puhdistustaso saavutetaan aiempaa matalammin päästöin.
Suurin yksittäinen päästölähde jätevedenpuhdistuksessa ja sitä kautta koko vesihuollossa on typpioksiduuli. Sitä syntyy, kun jätevedestä poistetaan typpeä, jotta se ei pääse rehevöittämään vesistöjä.
”Jätevedenpuhdistamoiden typpioksiduulipäästöjen hallinta on koko vesihuoltoalan ilmastotyön suurimpia haasteita”, sanoo osastonjohtaja Kristian Sahlstedt HSY:stä.
Jäteveden mukana tuleva typpikuormitus kasvaa Sahlstedtin mukaan jatkuvasti. Siihen nähden päästöjen leikkaaminen on erinomainen suoritus.
Uusiutuvalla energialla
Jätevedenpuhdistuksessa ilmastovaikutuksia koituu myös kuivatun lietteen kompostoinnista sekä puhdistuslaitosten energiankulutuksesta.
HSY:n puhdistamojen käyttämästä energiasta yli 99,5 prosenttia on peräisin uusiutuvista lähteistä, mikä osaltaan pienentää niiden päästöjä.
”HSY on kansainvälisestikin edelläkävijä jätevedenkäsittelyn parantamisessa myös ilmastopäästöjen näkökulmasta”, Sahlstedt sanoo.
Askelmerkit tiekartasta
Vesihuoltoalan ilmastotyötä ohjaa Suomen ympäristökeskuksen Syken laatima Vähähiilinen vesihuolto 2035 -tiekartta. Typpioksiduulipäästöjen vähentäminen on siinä keskeisessä roolissa.
Päästöjen vähentämiseen on jo käyttökelpoisia keinoja, mutta suurimmalla osalla puhdistamoista on ensin ratkaistava päästöjen luotettava mittaaminen.
”Tiekartassa on asetettu suorille päästöille 30 prosentin päästövähennystavoite. Tähän tulisi pyrkiä myös typpioksiduulin osalta, jolloin sillä olisi merkittävä vaikutus koko vesihuollon ilmastopäästöihin”, sanoo johtava tutkija Vuokko Laukka Sykestä.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!
