Hus Syöpäkeskus: Entistä kohdennetumpaa sädehoitoa mri-ohjatulla lineaarikiihdyttimellä

Hus Syöpäkeskus on antanut ensimmäiselle potilaalleen sädehoitoa mri-ohjatulla lineaarikiihdyttimellä. Maaliskuun alussa käyttöön otetulla uudella laitteella voidaan hoitaa erityisen tehokkaasti vatsan ja lantion alueen kasvaimia.

Husin laite on laatuaan Suomen ensimmäinen. Koko maailmalla vastaavia on toiminnassa noin 250–300. Laitteessa yhdistyvät hoidettavan kohteen kuvaamiseen ja paikantamiseen tarkoitettu magneettikuvauslaite ja säteilytyksestä huolehtiva lineaarikiihdytin.

Sädehoito voidaan hoidon aikaisen magneettikuvauksen avulla kohdentaa aiempaa tarkemmin, jolloin lähellä olevien terveiden kudosten säteilyaltistus vähenee.

Säteilytyksen tarkempi kohdistaminen ja muokkaaminen mahdollistavat myös suuremman kerta-annoksen, minkä ansiosta hoitokertoja tarvitaan vähemmän.

“Magneettikuvantamisohjauksen avulla voimme hoitaa monia kasvaimia suuremmilla sädeannoksilla, jolloin hoitotulokset paranevat. Samalla laajennamme syöpäpotilaiden käytettävissä olevia hoitovaihtoehtoja kaikkialla Suomessa”, sanoo professori Mikko Tenhunen Hus Syöpäkeskuksesta.

Lupaavia tuloksia haimasyövän hoidosta

Uuden teknologian ansiosta syöpäpotilaille voidaan tarjota myös entistä yksilöllisempää sädehoitoa.

Mri-ohjattu lineaarikiihdytin soveltuu lähes kaikkien kasvainten hoitoon.

“Eniten hoidosta on hyötyä̈ potilaille, joiden syöpäkasvain on pieni, sijaitsee vatsan tai lantion alueella sekä̈ liikkuu suoliston ja hengitysliikkeiden mukana”, Tenhunen kertoo.

Sopivia hoitokohteita ovat muun muassa haiman ja maksan kasvaimet. Tuoreet tulokset maailmalta esimerkiksi haimasyövän hoidossa ovat lupaavia.

Helsingin yliopistollinen sairaala Hus hoitaa vuosittain noin 680 000 potilasta. Monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito on valtakunnallisesti keskitetty Husiin.

(Kuva Hus Syöpäkeskus) Husin uusi sädehoitolaite tekee syövänhoidosta entistä yksilöllisempää ja tehokkaampaa.


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia