Hybridihaavan kuoren koostumus mahdollistaa sen hyödyntämisen monissa kemiantuotteissa. Tämä voi nostaa puun arvostusta nykyisestä.
Näin uskoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkija Pasi Korkalo, joka on kartoittanut hybridihaavan biomassan uusia käyttökohteita väitöskirjatutkimuksessaan.
Korkalo tutki työssään hybridihaapakloonien kuoribiomassojen kemiallista koostumusta ja kokeili uusien tuotteiden valmistusta puun kuoriuutteesta. Samasta massasta saatiin erilaisia jakeita kaskadiprosessointiperiaatteella eli prosessimenetelmiä ketjuttamalla.
Uutteesta syntyi ensimmäiseksi hiilivaahtoa, jolla voidaan korvata fossiiliperäisiä vaahtokemikaaleja lämmönsietokykyä vaativissa eriste- tai täyteainesovelluksissa. Jäykkä vaahto toimi hyvin myös aktiivihiilen tukiaineena.
Kuoren uuteaineiden erotuksen jälkeen Korkalo torrefioi eli paahtoi hemiselluloosapitoisesta kuorijäännöksestä tislettä, joka torjuntakemikaalina tepsi hyvin tiettyihin rikkakasveihin ja sienitauteihin.
Jäljelle jäänyttä torrefioitua biomassaa voitaisiin hyödyntää edelleen esimerkiksi biohiilen raaka-aineena tai energiantuotannossa, tutkija sanoo.
Uudet käyttökohteet löytyvät soveltavan kemian avulla
Eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta haapapuusta risteytetty hybridihaapa rantautui Suomeen 1950-luvulla. Puulaji kiinnosti nopean kasvuvauhtinsa ansiosta muun muassa selluteollisuutta.
Hybridihaapa ei kuitenkaan koskaan yltänyt valtapuulajien veroiseen suosioon, koska puumarkkinat ehtivät muuttua ennen kuin haavat 20–25 vuoden kasvukierrollaan olivat hakkuukypsiä.
”Nykyisin Suomessa hybridihaapa nähdään mahdollisuutena lisätä monimuotoisuutta havupuuvaltaisissa metsissä. Puun arvostuksen voi arvella kohoavan, jos biomassalle löydetään uusia käyttökohteita. Niitä voi löytyä esimerkiksi soveltavasta kemiasta”, Korkalo kiteyttää.
Pasi Korkalo teki tutkimuksensa Luken vuosina 2019–2021 toteuttamassa hybridihaapaprojektissa ja Oulun yliopiston kestävän kemian yksikössä. Hänen väitöskirjansa tarkastetaan Oulun yliopistossa 3. huhtikuuta 2023.
(Kuva Henry Nielsen) Hybridihaavan kuoresta voidaan kaskadiprosessoinnilla jalostaa monia erilaisia lisäarvojakeita jatkohyödyntämistä varten.
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.