Intohimo kemiaan iski kuin salama

Anette Pakarinen seurasi kutsumustaan ja hyppäsi kemian maailmaan. Uteliaisuus ja rohkeus ovat vieneet hänet toinen toistaan kiinnostavampiin paikkoihin.

Anni Turpeinen

”Tutkin huumausaineita ja muita materiaaleja. Opetan laitteille niiden molekyylirakenteita, jotta lähi-infrapunaspektrometri osaa tunnistaa ne.”

Näin on laboratorioanalyytikko Anette Pakarinen vastannut, kun uusi tuttava on illanvietossa tai muussa yhteydessä kysäissyt, mitä nuori nainen tekee työkseen.

Vastausta on tavallisesti seurannut pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen Pakarisen paremmin tuntevat ovat kieltäneet tätä jatkamasta ”sitä nörttiläppää” yhtään pitempään.

Pakarista itseään asia huvittaa.

”Kemian alasta ajatellaan usein, että siihen suuntautuneiden pitää olla superneroja. Minä olen hyvä esimerkki siitä, että ei tarvitse. Riittää, kun on uteliaisuutta ja vähän matemaattista lahjakkuutta”, hän hymyilee.

Utelias Pakarinen todella on, ja myös rohkea. Hän on ehtinyt olla mukana monessa, ja uratie on jo vienyt eri puolille palloa.

Vanhan uskomuksenkin hän voi omasta kokemuksestaan todistaa vääräksi.

”Minut on haettu uusiin töihin myös kotoa”, Pakarinen nauraa.

Hänen nykyinen työnsä Sensmet Oy:n myynti- ja markkinointiassistenttina tosin alkoi perinteisesti eli hakemalla avoimeksi ilmoitettua paikkaa.

Sensmet valmistaa vesianalysaattoreita muun muassa kaivosteollisuuden tarpeisiin.

”Tutkimme esimerkiksi jäteveden sisältämiä metalleja”, tuore assistentti selvittää.

”Yritys on vielä startup-vaiheessa ja minun toimenkuvani laaja. Vaikka pestini on myynnissä ja markkinoinnissa, minulle on tilattu myös laboratoriovälineitä. Pian saan siis taas tehdä laboratoriotöitäkin.”

Parhaillaan Pakarisen työpöydällä Espoon Otaniemessä on markkinointi- ja esittelymateriaalien graafista suunnittelua ja videoprojekteja.

”Puhdas vesi on yhä tärkeämpi elementti, joten Sensmetkin tekee tulevaisuudessa maailmanpelastushommia.”

Lue numerossa 3/2021 ilmestynyt juttu Anette Pakarisesta täältä.

(Kuva Reetta Virtanen) ”Kun uskaltaa ottaa haasteet vastaan, pääsee vaikka kuinka pitkälle”, Anette Pakarinen hymyilee.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia