Joulun paistorasvat temppuillaan taas tankkiin

Kemianteollisuuden kiertotaloustempaus Kinkkutemppu kerää jälleen talteen paistinrasvat, joita kotitalouksissa syntyy joulun ja uudenvuoden aikana.

Eri puolille maata on avattu noin 350 keräyspaikkaa, joihin voi viedä niin kinkun, kalkkunan, joulukalan kuin muidenkin ruokien paistamisesta jääneen rasvajätteen.

Keräyspaikat on sijoitettu K-Citymarketien ja muiden K-ruokakauppojen, Neste-asemien sekä kunnallisten jätepisteiden yhteyteen. Rasvoja voi toimittaa niihin 8. tammikuuta asti.

Käsittelyn jälkeen rasvajäte päätyy Porvooseen Nesteen jalostamoon, jossa siitä valmistetaan uusiutuvaa dieseliä.

Tavoitteena uusi ennätys

Viidettä kertaa järjestettävä tempaus on tullut kansalaisille jo tutuksi. Viime vuonna kinkkurasvat päätyivät kierrätykseen liki 200 000 perheestä.

Tällä kertaa tavoitteena on saada mukaan 250 000 kotitaloutta.

”Olemme todella iloisia, että suomalaiset ovat ottaneet kiertotalouskampanjan omakseen”, sanoo johtaja Susanna Aaltonen Kemianteollisuus ry:stä.

Hän kiittelee myös tempauksen toteuttavia osapuolia.

”Kinkkutemppu on hieno esimerkki yhteistyöstä, jossa mukana on toimijoita aina ruoan tuotannosta ja vähittäiskaupasta jätteiden lajitteluun, käsittelyyn ja raaka-aineiden uudelleenkäyttöön saakka.”

Keräyspisteiden osoitteet ja jäterasvan pakkausohjeet löytyvät sivulta www.kinkkutemppu.com.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia