Cefmofin ohjelmapäällikkö Esa Eerola ja P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit kiittävät toisiaan hyvästä yhteistyöstä Jyväskylän pilottiprojektissa. Kuva: P2X Solutions.

Jyväskylä johtaa kaupunkiliikenteen murrosta – pilottibussit kulkevat vihreällä vedyllä

Suomen ensimmäiset pilottikäytössä olevat vetybussit liikennöivät Jyväskylässä osana kaupungin julkista liikennettä.

Jyväskylän pilottivetyasemalla tankkaavat viiden bussin lisäksi muutamat jo liikenteessä olevat vedyllä käyvät henkilöautot, kuten taksit. Asema palvelee jatkossa myös kuorma-autoja ja muuta raskasta liikennettä.

Viime kesänä aloitettu kokeilu on toimijoiden mukaan koko maalle tärkeä merkkipaalu, sillä se vie eteenpäin vetyliikenteen kehittymistä koko Suomessa.

Vetybussit mahdollistavat heidän mukaansa uuden polttoaineen tasaisen kysynnän ja luovat pohjaa muita käyttäjäryhmiä varten.

Polttoainetta toimittaa Jyväskylään suomalainen vihreän vedyn edelläkävijäyhtiö P2X Solutions, jonka ensimmäinen tuotantolaitos starttasi Harjavallassa vajaa vuosi sitten.

”Vihreän vedyn voimalla liikennöity bussi on yksi ratkaisu joukkoliikenteen hiilijalanjäljen ja kaupunkien pakokaasujen vähentämiseksi”, sanoo P2X:n toimitusjohtaja Herkko Plit.

”Muiden kaupunkiseutujen kannattaa seurata Jyväskylän innostavaa esimerkkiä ja pilotoida rohkeasti tulevaisuuden liikennemuotoja.”

Arvokasta oppia ja konkreettista tietoa

Jyväskylän vetybussi- ja vetytankkausasemapilottien käynnistämisestä ja koordinoinnista vastaa Cefmof-säätiö (Central Finland Mobility Foundation).

Toimintaa operoi Cefmof Hydrogen oy, joka on Cefmofin kokonaan omistama tytäryhtiö. Cefmof on vastannut myös pilottiprojektissa ajavien bussien hankinnasta.

Hankkeen kumppaneihin kuuluvat lisäksi liikennöitsijä Koiviston Auto Jyväskylä, bussivalmistaja CaetanoBus sekä Jyväskylän seudun joukkoliikenteestä vastaava Linkki.

”Haluamme mahdollistaa kaupunkitasoisia kokeiluja, joista syntyy konkreettista tietoa puhtaan liikenteen ratkaisuista suomalaisissa olosuhteissa”, paaluttaa Cefmofin apulaistoiminnanjohtaja Lauri Perämäki.

Hän kiittelee P2X Solutionsia, joka muodostaa tärkeän osan vetyekosysteemin rakentamista.

”Ilman vedyn saatavuutta ei ole myöskään käyttöä.”

Nyt kerätään arvokasta oppia sekä vihreän vedyn toimituksista, tankkaamisesta että vetybussien liikennöinnistä.

”Yhteiset kokemukset vievät koko toimialaa eteenpäin”, uskoo Perämäki, jonka mukaan jyväskyläläiset jakavat oppimaansa avoimesti alan muiden kehittäjien kanssa.

Päivi Ikonen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.

Lisää uutisia