Cefmof-säätiö on myöntänyt 1,325 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopistolle vetytutkimuksen vahvistamiseen ja kestävän liikenteen ja kiertotalouden edistämiseen.
Rahoitus on osa strategista kumppanuutta Jyväskylän yliopiston ja Cefmofin (Central Finland Mobility Foundation) välillä.
Cefmof on voittoa tavoittelematon, yleishyödyllinen säätiö, jonka ovat perustaneet Jyväskylän kaupunki, Toyota Gazoo Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation.
Viisivuotista tutkimusohjelmaa tukee myös yliopiston oma 250 000 euron rahoitusosuus.
Yliopiston ja Cefmofin kumppanuuden tavoitteena on edistää kestävän yhteiskunnan ja liikkuvuuden ratkaisuja monitieteisen tutkimuksen ja koulutuksen avulla.
Samalla pyritään vahvistamaan pitkäjänteistä yhteistyötä suomalaisen ja japanilaisen tutkimus- ja elinkeinoelämän välillä.
Fokuksessa vedyn uudet tuotantomenetelmät
Jyväskylän yliopiston tutkimusohjelma keskittyy uudenlaisiin, energiatehokkaisiin vedyntuotantomenetelmiin, erityisesti biomassan ja metsäteollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen.
Ohjelman tähtäimessä on hiilineutraali liikkuvuuden ekosysteemi, joka syntyy yhdistämällä energiatutkimus, materiaalitutkimus, kiertotalousosaaminen ja liiketoimintainnovaatiot.
Ohjelma sisältää muun muassa yhden tenure track -professorin tehtävän ja yhden professor of practice -tehtävän sekä yhden tohtorikoulutettavan tai postdoc-tutkijan paikan ja kolme gradutyötä.
Lue myös:
Akatemia tukee vihreän vedyn tutkimusta Jyväskylässä
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!