Kansalaisten D-vitamiinitasot saatu suosituksilla hyvään kuosiin

Suomalaisten aikuisten D-vitamiinitasot ovat viime vuosikymmeninä nousseet selvästi, kertoo Oulun yliopistossa tehty mittava seurantatutkimus.

Suotuisan kehityksen taustalla ovat kansalliset D-vitamiinisuositukset sekä elintarvikkeiden täydennysohjelma, jonka myötä vitamiinia on ryhdytty lisäämään nestemäisiin maitovalmisteisiin ja rasvalevitteisiin.

Kansallinen suositus on, että varsinkin ne 18–75-vuotiaat, jotka eivät käytä vitamiinilla täydennettyjä tuotteita tai kalaa, ottavat lokakuusta maaliskuuhun joka päivä 10 mikrogramman D-vitamiinilisän.

Sama suositus koskee odottavia ja imettäviä äitejä ympäri vuoden.

Yli 75-vuotiailla ympärivuotinen suositus on 20 mikrogramman vitamiinilisä vuorokaudessa.

Oululaistutkimus osoitti, että aikuisten seerumin kalsidiolitasot nousivat 1990-luvulta 2010-luvulle keskimäärin 10,6 nanomoolia litraa kohden.

D-vitamiinin saanti on riittävää, jos sen taso veressä on 75–120 nanomoolia litrassa.

Kalsidioli on D-vitamiinin varastomuoto, jonka pitoisuutta veressä käytetään elimistön vitamiinitason mittarina.

Tutkimuksen mukaan myös D-vitamiinitasojen vuodenaikaisvaihtelu on parissa vuosikymmenessä tasoittunut.

Rasvalevitteiden vitaminointi ei ehkä kannata

Yllätyslöydös oli, että rasvalevitteiden D-vitaminoinnilla ei ollut samanlaista vaikutusta kuin vitamiinin lisäämisellä maitoon. Tutkijoiden mukaan levitteiden vitaminoinnin hyödyllisyyttä tulisikin arvioida uudelleen.

Tutkimuksen aineistona oli 3 650 henkeä Pohjois-Suomessa vuonna 1966 syntyneiden ikäluokasta. Heidän D-vitamiinitasonsa selvitettiin 31 ja 46 vuoden iässä.

Selvimmin vitamiinitasot nousivat niillä, joilla ne seurannan alkaessa olivat matalimmat.

D-vitamiinilisän käyttö ja vitamiinin lisääminen maitotuotteisiin ovat siis hyödyllisiä toimenpiteitä väestötasolla, mutta erityisesti asiasta hyötyvät ne, joilla vitamiinitasot ovat hyvin alhaiset.

”Tutkimuksemme perusteella näitä toimia tulisi jatkaa myös tulevaisuudessa”, sanovat tutkijat Helmi Ikonen ja Johanna Lumme tiedotteessa.

Kalan syöminen hyväksi

Tutkimus tarjosi näyttöä myös kalan syönnin hyödyistä.

”Kalan syöminen suositusten mukaan, eli ainakin kahdesti viikossa, vaikutti myönteisesti elimistön D-vitamiinitasoihin”, Ikonen sanoo.

D-vitamiini tunnetaan erityisesti luustolle tärkeänä vitamiinina. Vitamiinin puutos on yhdistetty moniin sairauksiin, kuten infektioihin, diabetekseen, syöpään, verenkiertoelimistön sairauksiin ja hermoston rappeumatauteihin.

Hyvästä kehityksestä huolimatta on yhä suomalaisia, jotka saavat liian vähän D-vitamiinia etenkin pimeinä talvikuukausina, jolloin sitä ei muodostu iholle luonnostaan.

Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että yksilöllisiin D-vitamiinitasoihin voivat vitamiinin saannin ohella vaikuttaa myös perimä sekä käyttäytymis- ja sosioekonomiset tekijät.

Tutkimuksen tulokset julkaisi tiedelehti European Journal of Nutrition.

(Kuva Pixabay) Hyödylliseksi toimenpiteeksi on osoittautunut D-vitamiinin lisääminen varsinkin nestemäisiin maitovalmisteisiin.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia