Labradorinnoutaja Laku työskentelee pienen diabetespotilaan turvana namipalkalla. Koulutettu koira huomaa verensokerin vaaralliset heilahdukset nopeammin ja tarkemmin kuin sensorit.
Kiihkeää hännänheilutusta, märkä lipaisu ja intensiivistä tuijotusta.
Kaksivuotias labradorinnoutaja Laku on rodulleen tyypillinen, hyväntuulinen ja tuttavallinen yksilö.
Useimmista lajitovereistaan se eroaa kuitenkin siinä, ettei se ole pelkästään kotikoira vaan tekee tärkeää, henkeä turvaavaa työtä.
Laku ja sen omistaja, turkulainen Unna Toropainen ovat käyneet yhdessä Suomen hypokoirayhdistyksen kurssin.
Puolentoista vuoden koulutuksen jälkeen Laku on ammattilainen, joka tunnistaa diabeetikon verensokerin vaihtelut ja ilmaisee, kun tilanne vaatii toimenpiteitä.
Näin hypokoirasta on tullut perheen ja etenkin sen kuopuksen korvaamaton apulainen.
”Nyt eskari-ikäinen poikani Niila sai diabetesdiagnoosin kolme vuotta sitten”, Unna Toropainen kertoo.
Ykköstyypin diabeteksessa haiman insuliinia tuottavat solut tuhoutuvat vähitellen kokonaan. Sairauden varhainen merkki ovat glutamaattidekarboksylaasin vasta-aineet, jotka voidaan määrittää verestä.
”Niilalla oli syntymästään lähtien vasta-aineet koholla, ja lääkäri oli varoittanut, että jossain vaiheessa ykköstyypin diabetes puhkeaa, vaikka meillä ei olekaan taustalla sukurasitusta.”
Kun diabetes todettiin, poika oli juuri täyttänyt neljä vuotta. Hänen isosiskonsa oli tuolloin kuusivuotias.
”Kun toinen lapsista sairastuu elämänmittaiseen, vakavaan sairauteen, diagnoosi oli ennalta arvattunakin järkytys ja sekoitti koko pakan”, äiti muistelee.
Lue koko juttu Lakun työstä täältä.
(Kuva Unna Toropainen) Laku on käyttölinjainen labradorinnoutaja, eli sen työkoiraominaisuuksia on vahvistettu. Työskentely diabeetikkopojan turvana on Lakulle enemmän kuin mieluisaa.
