Kemia-lehden kuluvan vuoden aikatauluun on tullut muutoksia.
Muutosten taustalla on useiden alan tapahtumien ja messujen siirtyminen koronatilanteen takia myöhempään ajankohtaan.
Numeron 1/2022 uusi ilmestymispäivä on 11. helmikuuta, numeron 2/2022 25. maaliskuuta ja numeron 3/2022 13. toukokuuta. Alun perin ilmestymispäivät olivat viikkoa aikaisemmat.
”Viralliset ilmestymispäivät ovat tosin vähän viitteelliset, sillä Postin lupaamat jakeluajat ovat pidentyneet”, huomauttaa päätoimittaja Leena Joutsen.
”Käytännössä lehden jakelu lukijoille voi kestää noin viikon. Kun tänä vuonna virallisia ilmestymispäiviä ovat perjantait, ensimmäiset voivat saada lehtensä jo keskiviikkona, viimeiset vasta seuraavana keskiviikkona.”
”Kannattaa suhtautua kärsivällisyydellä, koska ei tässä muutakaan voi.”
Lehtien sisällön osalta muutoksia on joissakin suunnitelluissa teemakokonaisuuksissa, jotka siirtyvät eri numeroon kuin alun perin oli kaavailtu. Muutoksia on tullut myös numeroiden erikoisjakeluihin.
Kemia-lehden uuteen, päivitettyyn aikatauluun voi tutustua täällä.
Kevään tapahtumia siirtyy kesään
Kemian ja bioalan suurkokoontuminen ChemBio Finland 2022 on siirtynyt pidettäväksi 8.–9. kesäkuuta.
Alun perin Kemian Seurojen, Suomen Bioteollisuus ry:n ja Kemianteollisuus ry:n isännöimä koulutus- ja näyttelytapahtuma oli määrä järjestää maaliskuun lopussa.
Maaliskuulta eteenpäin siirtyy myös kemikaaliturvallisuuden tapahtuma Helsinki Chemicals Forum, joka samoin pidetään 8.–9. kesäkuuta.
Kolmas samanaikainen muuttaja on kansainvälinen metsäteollisuuden katselmus PulPaper, jonka uusi ajankohta on 7.–9. kesäkuuta. Kaikki kolme tapahtumaa järjestetään Messukeskuksessa Helsingin Pasilassa.
Toinen messukolmikko maaliskuusta toukokuuhun
Tapahtumajärjestäjät ovat ilmoittaneet uuden ajankohdan myös toiselle messukolmikolle.
PacTec, FoodTec ja PlastExpo Nordic siirtyvät maaliskuun puolivälistä loppukevääseen. Uusi ajankohta on 18.–19. toukokuuta 2022.
Pakkaus-, elintarvike- ja muovialan messujen taustayhteisöjä ovat Suomen Pakkausyhdistys, Elintarviketeollisuusliitto ja Muoviyhdistys.
Myös nämä tapahtumat pidetään Helsingin Messukeskuksessa.
Aiheesta aiemmin: