Kemian Päivien Säätiö palkitsi professori Mikko Ritalan

ChemBio Finland 2021 -tapahtumassa jaetun Kemian Päivien Säätiön palkinnon sai professori Mikko Ritala. Tunnustus tuli hänen arvokkaasta työstään epäorgaanisen materiaalikemian alalla.

Mikko Ritalalle tulee elokuun alussa täyteen 30 vuotta Helsingin yliopiston tutkijana.

Vuosien varrella hän on saanut osakseen runsaasti niin kotimaista kuin kansainvälistä tunnustusta uraauurtavasta ALD-prosessien tutkimuksestaan.

ALD-menetelmässä eli atomikerroskasvatuksessa tuotetaan hyvin ohuita kalvoja atomikerros kerrallaan. Menetelmää hyödynnetään etenkin mikropiirien valmistuksessa, mutta sille on paljon muitakin käyttökohteita.

Kemian Päivien Säätiön jakaman palkinnon perusteena on Ritalan tutkimustyön lisäksi tämän aktiivinen kemian alan yhdistystoiminta.

Palkittu on muistamisesta ilahtunut.

“Ainahan palkinnot tulevat yllätyksenä, mutta samaan aikaan en ole täysin yllättynyt. Koska palkintoja joka tapauksessa jaetaan, niin mikseipä jossain kohtaa minullekin”, professori hymyilee.

Palkinto oli hänelle jo kolmas merkittävä tunnustus lyhyessä aikaa. Ritala sai vuonna 2020 ALD Innovator Award -palkinnon ja Magnus Ehrnroothin säätiön kemian palkinnon.

“Korona-aika on ollut minulle tämän suhteen hyvin menestyksekästä. On sadellut palkintoja, joita en tosin valitettavasti ole päässyt paikan päällä vastaanottamaan.”

Ei merta edemmäs kalaan

Mikko Ritala ei vielä koulussa osannut kuvitella juuri sitä urapolkua, jota hän on kulkenut.

Kaikki matemaattiset aineet kiinnostivat, joten lukion jälkeen piti tehdä valinta matematiikan, fysiikan ja kemian väliltä.

”Sattuman kauppaahan se pitkälti oli, että päädyin lukemaan juuri kemiaa. Mutta päivääkään en ole katunut.”

Ritala valmistui Turun yliopiston kemian laitoksesta vuonna 1991 eli pahimpaan lama-aikaan.

“Annoin siis professorini houkutella minut jatko-opiskelijaksi Helsinkiin ja sitä kautta jäin jumiin näihin hommiin”, hän naurahtaa.

Väitöksen jälkeen Ritala pohti ulkomaille lähtöä. Helsingin yliopisto osoittautui kuitenkin ”parhaaksi paikaksi maailmassa” keskittyä ALD-kemian tutkimukseen. Niinpä hän ei koskaan suunnannut tutkijatohtoriksi muualle.

“Tänä päivänä maailmalla olisi toki enemmän vaihtoehtoja, mutta Helsinki on edelleen huippupaikka tälle tutkimukselle, joten mitäpä sitä merta edemmäs kalaan lähtemään.”

Vuosien varrella Ritalaa on yritetty houkutella myös teollisuuden leipiin, mutta työ yliopistossa on tuntunut niin kiinnostavalta, ettei hän ole raaskinut sen ääreltä lähteä.

Palkitseva työ rajapinnassa

Mielenkiintoa pitää yllä erityisesti yksi asia.

“ALD-tutkimus on siitä kiehtova ala, että siinä yhdistyvät perustutkimukselliset haasteet ja välitön teollinen sovellettavuus”, sanoo Ritala, jonka mukaan on ”erittäin palkitsevaa” tehdä työtä nimenomaan tällaisessa rajapinnassa.

“Laboratoriossa näkee työnsä tulokset nopeasti, ja samaan aikaan on osaltaan kehittämässä tekniikan perusymmärrystä.”

Tekemisen mielekkyyttä lisää se, että ajan myötä sekä professorin itsensä että hänen tutkimusryhmänsä osaamispääoma on tasaisesti karttunut.

Vaikka ALD-prosesseja on tutkittu jo vuosikymmeniä, Ritalasta tuntuu, että eteen tulee yhä enemmän ja entistä vaikeampia kysymyksiä, jotka puolestaan vaativat uusien tutkimusmenetelmien kehittämistä.

“Nykyisten tekniikoiden kautta päästään kiinni yksityiskohtiin, kuten siihen, mitä oikeasti tapahtuu atomitasolla ALD-prosessin aikana”, hän kuvailee.

Lisäksi uusille materiaaleille on tarvetta aina, joten ALD on sekä akateemisesti että etenkin kaupallisesti koko ajan kasvava ala.

“On jännittävää olla uuden tiedon äärellä ja nähdä, mihin kaikkeen tämä johtaakaan.”

Kemiasta avaimet tulevaisuuteen

Mikko Ritala arvostaa Kemian Päivien Säätiön myöntämää palkintoa myös tunnustuksena työstä, jota hän on tehnyt kemian koulutuksen hyväksi.

Vaikka oppialan vetovoimaa on jo pitkään pyritty aktiivisesti edistämään, sarkaa riittää vastaisuudessakin.

Ritala toivoo, että nuorison kasvava tietoisuus ja huoli ilmasto-ongelmista saadaan kanavoitua innostukseksi opiskella kemiaa.

Hänellä on tärkeä viesti välitettävänään seuraavalle sukupolvelle.

”Kemia on juuri se ala, joka tuottaa todellisia ratkaisuja päästöjen poistamiseen.”

Emma Kaustara

(Kuva Helsingin yliopisto) Mikko Ritala on työskennellyt ALD-tutkijana Helsingin yliopistossa jo kolme vuosikymmentä.

Kerro meille mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia